Käen kukunta

Kirjoittanut Aleksanteri Rahkonen


Käki kukkuilee,
Riemahuttelee
Oman kultans’ mieltä;
Vanhus, neitonen
Istuu, kuunnellen
Käen riemukieltä.
»Kuku kauvemmin
Lintu ihanin,
Ikäin aikaa soita»,
Näinpä vanhus vaan
Lausuu lukeissaan
Käen kukunnoita.
Neito lempens’ kanss’,
Ollen toivoissans’,
Kuiskaa vanhan luona:
»Kuku kerta vaan,
Niin mä kultain saan
Omaks tänä vuonna».
Kun se monesti
Kukkuu sulosti,
Vanhus riemuu sille;
Mutta neitonen
Lausuu huoaten:
»Terve kyöpelille!»
Kerran kukahtaa,
Silloin neito saa
Riemun rintahansa;
Mutta harmaapää
Polvens’ nöyristää,
Oottaa hautoansa.


Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.