Käen kukunta
Käen kukunta Kirjoittanut Aleksanteri Rahkonen |
- Käki kukkuilee,
- Riemahuttelee
- Oman kultans’ mieltä;
- Vanhus, neitonen
- Istuu, kuunnellen
- Käen riemukieltä.
- »Kuku kauvemmin
- Lintu ihanin,
- Ikäin aikaa soita»,
- Näinpä vanhus vaan
- Lausuu lukeissaan
- Käen kukunnoita.
- Neito lempens’ kanss’,
- Ollen toivoissans’,
- Kuiskaa vanhan luona:
- »Kuku kerta vaan,
- Niin mä kultain saan
- Omaks tänä vuonna».
- Kun se monesti
- Kukkuu sulosti,
- Vanhus riemuu sille;
- Mutta neitonen
- Lausuu huoaten:
- »Terve kyöpelille!»
- Kerran kukahtaa,
- Silloin neito saa
- Riemun rintahansa;
- Mutta harmaapää
- Polvens’ nöyristää,
- Oottaa hautoansa.
Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.