Kääpiön kosto

Kääpiön kosto. Kirjoittanut Josef Julius Wecksell

Suomentanut Uuno Kailas. Ruotsinkielinen alkuteos Dvergens hämnd.

On vuoressa kääpiö. Kiiluvaa,

Kas, siellä hän kultaa kalkuttaa.

Se ahjossa vaaleten kipunoi.

Ja kääpiön vihlova laulu soi:

Valost’ armaan häätänyt auringon

Alas vuoriin ihminen meidät on.

Suku korska se saaliinhimossaan

On sortuva myrkkyymme riuduttavaan.

Kas, kultamme, vuorissa leimuten,

On turmaan suistava ihmisen.

Se pohjalla kuilujen hirvittäväin

On vaaniva, maaniva kimmeltäin.

Ja meiltä se tenholoiston saa,

Joka ihmisen sielun orjuuttaa,

Kunis taivaan luota ja auringon

Hän yöhön ja kuoloon suistuva on.

Se sankarin kourasta kalvan lyö,

Se pettää maan, valat kalliit syö,

Ja rakkaus saastuu vuoksi sen,

Luo alttarin varkaana astuen.

Se neidon viattomuuden vie

Ja uskon – ja autio sielu lie.

Pojan uupuu uskallus huimapään,

Kun veriin huokuu se kylmyyttään.

Siis kiilu, kulta, ja kipunoi!

Vihan moukari, mahtavasti soi! –

Suku ihmisen surmaan vaeltaa.

Taas meidän, meidän on kerran maa!

Lähde: Suomen kansalliskirjallisuus. 1936. Osa 10. 1800-luvun ruotsinkielisiä runoilijoita ja kirjailijoita. Toimittaneet E. N. Setälä, V. Tarkiainen ja Vihtori Laurila. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.