Käänny kantele kätehen, mieli, kieli kantelehen!

Käänny kantele kätehen, mieli, kieli kantelehen! (Muualta.) Kirjoittanut Johan Bäckwall

Kuulu soitto Suomen maalta,

Kuulu kanteleen kajahus,

Tuvasta jokaisesta

Ennen vanhain eläissä,

Ennen aikona urosten.

Kaikkui sillon kanteloinen

Monta soittoa iloista,

Monta muinas-muistoaki,

Urosten isoa työtä;

Monta huolta, huokausta,

Monta mustoa muretta,

Ikävätä yksinäisen,

Neitosen rakastamisen,

Sekä sulhasen surevan.

Käänty sillon kanteloinen,

Käänty kaikkein kätehen,

Mieli kieli kantelehen:

Käänty pienen, käänty suuren,

Käänty keskinkertasenki.

Aika kaikki kaatanut on,

Kaikki kuolema kumonut,

Runtonut runon tekiät,

Kantelehen kaikuttajat;

Aik’ on ottanut osansa

Runovirsistä monista,

Tuhansista tutkelmoista,

Sekä soitoista somista,

Kantelehen kaikkumista.

Vaan on vieläki jälellä,

Vielä saatuja sanoja

Tuhansia tutkelmoita;

Vielä soittoja somia,

Kantelehen kaikkumia

Tuolta Väinölän ahoilta,

Kalevalan kankahilla

Voitoiksi runopolulle,

Viel’ on kuusia mettässä,

Koivuja kotiaholla,

Vielä leppiä lehossa

Päällä hautojen urosten,

Runoniekkojen hyvien,

Kantelehen soittajoihen,

Kanteleiksi kaikumahan

”Nuorisossa nousevassa,

Kansassa kasuavassa.”

Kanteletar kaunis neito,

Soiton haltia sulonen!

Koska sa tulit tutuksi

Näille maille mantereille,

Ammon jo asuttuasi,

Kauan kaarrateltuasi,

Suomen synkissä saloissa;

Ele heitä huolestasi,

Huolestasi, huostastasi

Kanteletta Väinämöisen,

Suomen iloa ikuista!

Koskas tunkeut tupihin,

Pienoisiin pirttilöihin,

Tulet suurihin salihin,

Kauniisihin kartanoihin;

Käännä siellä kanteloinen,

Käännä kaikkien kätehen,

Mieli kieli kanteleessa!

Tee sä liitto Lemmen kansa,

Tee sä suosio, sovinto!

Koska syttyypi syänten,

Peitetyissä pohjukoissa

Lemmen liekki lämmittävä,

Sulo suuri ja ihanuus

Päästä toivoen perille;

Koska neitonen ihana,

Koska kaunis nuorukainen,

Yksinäisessä tilassa,

Ei tieä, kelle sanoisi

Kaikki toivonsa iloiset,

Kaikki painavat surunsa,

Syämmensä liikutukset;

Käännä sillon kanteloinen,

Käännä neitosen kätehen,

Käännä pojan polven päälle;

Tee se kieli kumppaliksi,

Ikävöivän iloksi,

Ratoksi rakastavalle!

Kauan olet kanteloinen

Kauan kaiheessa levännyt

Piilosalla pilkistynyt,

Näillä mailla mantereilla;

Aik’ on kääntyä kätehen,

Aik’ on kaihista kohota,

Siis käänny kantele käteeni

Mieli, kieli kantelehen!

[Johan Bäckwa]–ll.

Lähde: Oulun Viikko-Sanomia 24.10.1840.