Jyväskylän työväen-yhdistykselle

Jyväskylän työväen-yhdistykselle. Kirjoittanut Irene Mendelin

Tää aik’ on rientojen, yhdistysten –

Tää aika – aika on liittojen;

Huojentaa kuormia kärsimysten

Se tahtoo lemmellä veljyyden.

Mik’ ompi onneksi armaan Suomen,

Sit’ tähtää aikamme yhteistyö;

Valjennut maallemme on sen huomen,

Ijäksi siirtynyt pitkä yö. –

On paljon kärsinyt Suomen kansa,

On tuskat tuntenut tuhannet –

On maansa höystänyt hurmeellansa,

Voimansa uhrannut viimeiset.

Kentillä Lützenin kerran voitti

Se sankarimainetta ihanaa,

Ja Siikajoen kun päivä koitti,

Valaisi verta se, kunniaa.

Kun pani peltojen viljan halla,

Maamiehen toivehet murtaen,

Ei edes näljän ja vaivan alla

Sit’ tahranneet työt rikosten.

Ei nälkäkuolema kauhuillansa

Uljuutta kansamme murtanut:

Sadottain haudaten kuolleitansa

Se kesti kaikki – ei sortunut.

Se aik’ on vierinyt aikaa sitten,

Tää aika levon ja rauhan on.

Tuost’ yöstä tuskan ja hurmehitten

Meill’ aamu armas nyt noussut on.

Sen valo kirkas nyt leimuaapi,

Se vallan uudeksi olot luo;

Nyt tieto, taidekin kukoistaapi,

Työ kaikki hedelmät runsaat suo.

Ja kansa uhkuvi nuoruuttansa,

Se innoin yhtyvi rientoihin;

Se tahtoo koitella voimiansa,

Sen miel’ on jaloihin toimihin.

Se tekee liittoja keskenänsä

Ja yhdistyksiä perustaa,

Ja puutteen poistaen keskeltänsä

Vauraaksi itsensä kasvattaa.

Tää aik’ on rientojen, yhdistysten –

Tää aika – aika on liittojen;

Huojentaa kuormia kärsimysten

Se tahtoo lemmellä veljyyden. –

Työväen yhdistys, työtäs hiljan

Juur’ alkanutta sä jatka vaan!

Nyt kylvät siemenes, siitä viljan

Käyt kerran runsahan leikkaamaan!

Käy viljan kylvöhön, joka kerran

Työmiehen turvavi vanhuutta –

Mutt’ ota kanssasi pelko Herran,

Es’isäin kilpi tuo ankara.

Edespäin rientäös – ennallensa

Isäimme jääköhön rikkaus,

Niin, heidän uskonsa, rakkautensa

Ja jalo itsehen-luottamus!

Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.