Juuriltaan silvotut
Juuriltaan silvotut. Kirjoittanut Hilja Tamminen |
- Näin tänne raastettu on luota lasten
- hän, äiti, ainut turva kodin köyhän.
- Nyt nuorintaan hän painaa rintaa vasten.
- – »He isän äsken saattoi laitaan mäen
- perästä pikakuulustelun löyhän,
- ja lapsiani tuskin enää näen.
- Oi pohjatonta kurjuutta on olo!
- Nyt helmassani tyhjää rintaa imee
- tää nälän heikontama pikku polo.
- En elää voi, en kuolla», näin hän huokaa. –
- Taas vihloo sydäntänsä ääni kimee,
- kun pienokainen turhaa itkee ruokaa.
Lähde: Tamminen, Hilja 1923: Vainon ajoilta: runoja. Tampereen työväen sanomalehti o. y.,
Tampere.