Juoppous ja raittius

Juoppous ja raittius. Kirjoittanut Antti Mäkinen

I.

On maa ja maassa kansa

Elää ja askaroi;

Vaan päivyt valollansa

Valaista sit’ ei voi.

Sill öinen peikko julma

On myrkky-usvallaan

Sen ympärillä ilman

Täyttänyt kokonaan.

Yli’ usvan kirkas päivä –

Sen alla synkkä yö:

Pimeessä parkuu kansa,

Kun peikko julma lyö.

Ja horjuellen kurja

Käy kansa kuolemaan,

Vaan peikko sitoo, nauraa,

Ja hosuu uhriaan!

Voi tuskaa toivotonta!

On kansa raivossaan:

Toisensa murhaa toinen –

Ja peikko nauraa vaan!

Veriinsä väsyy kansa

Ja kärsii, odottaa:

Yö epätoivon peittää

Niin synkkää kuolemaa!

II.

Keväinen tuuli raitis,

Puhdista ilman sää,

Hajoita sumu synkkä,

Sulaile kylmä jää!

Kas, kautta usvakerran

Nyt kirkas säde saa

Valoisan tiensä: kansa

Hortunut kavahtaa!

Ja kirkkautta uutta –

Mi kasvaa, laajenee –

Ihaillen ihmisrinta

Taas paisuu, sykkäilee.

Ja toivo uusi täyttää

Maan kaiken valollaan,

Ja taisteluun ja työhön

Ryhdytään uudestaan.

Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.