Jumaluus

Kirjoittanut Johann Wolfgang von Goethe


Jalo olkoon ihminen,
avulias ja hyvä!
Sillä se yksin
erottaa meidät
kaikista olennoista,
jotka tunnemme.
Terve te oudot,
korkeammat olennot,
joita aavistamme!
Kaltaisenne
ihminen olkoon,
esimerkki, että
teihin uskoisimme.
Sillä luonto on tunteeton:
aurinko paistaa
yli hyvän ja pahan,
ja syypään polulla,
kuin syyttömän, loistavat
kuu sekä tähdet.
Tuuli ja virrat,
ukkonen ja rakeet
humisevat tietään,
ja ohitse rientäen
tarttuvat toiseen
niinkuin toiseen.
Niin kulkevi onni
myös ihmisten kesken,
pään päältä poian
kutri-puhtaan
vikapään miehen
kaljulle kiireelle.
Ikuisten, vaskisten,
suurten lakien
mukaan meidän
täytyy täyttää
elomme piiri.
Vain ihminen yksin
mahtaa mahdotonta:
hän valikoi, erottaa,
tutkii, tuomitsee;
voi hetkelle antaa
pitemmän ijän.
Hänen yksin on voima
hyvää palkita,
pahaa rangaista,
parantaa, pelastaa,
häilyvää, harhaista
hyötyhyn sitoa.
Ja me kunnioitamme
kuolemattomia
kuin oisivat ihmisiä,
tekisivät suuressa,
mitä parhaat pienessä
tekevät, tahtovat.
Jalo ihminen olkoon,
avulias ja hyvä!
Tehköön hyötyä,
oikeutta, olkoon
esikuva olentojen
aavistamaimme.


Lähde: Leino, Eino 1913 [1908]: Maailman kannel. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.