Jumalattareni
Jumalattareni Kirjoittanut Johann Wolfgang von Goethe |
- Kelle kuolemattomista
- kiitos nyt korkein?
- Kiistelemättä
- saakoon sen taivahan
- outo tytär,
- tuo aina uusi,
- tuo ijäti liikkuva
- Taaton helmalaps,
- Fantasia.
- Näät hälle Yli-isä
- salli kaikki
- oikut omansa,
- jotka muuten
- hän itse pitää,
- ja häntä huvittaa
- huppana tuo.
- Käyköön hän seppelepäänä,
- lilja kädessään,
- kukkaniituilla,
- kesälintujen käskijänä,
- ja juokoon kastetta kukkain
- janoon keveään
- mehiläishuulin.
- Taikka hän juoskoon
- hajalla hapsin,
- silmä synkkänä
- tuulen tupia,
- tunturihuippuja,
- väri-välkkyen
- niinkuin aamu ja ehtoo,
- alati vaihtuen
- kuin kuolevaiselle
- vaihtuvat katsehet kuun.
- Kiittäkäämme
- kaikki Isää,
- vanhaa, ylhää,
- mi moisen kauniin,
- kuihtumattoman
- kuolevaiselle
- antanut puolison on.
- Näät meihin yksin
- tuon immen liitti
- hän taivas-sitein,
- ja käski häntä
- ilossa, murheessa
- uskollisna,
- pyhänä pysymään.
- Kaikki muut
- sukukunnat kurjat
- lapsirakkaan,
- eloisan maan
- käyvät, kaitsevat
- tummin riemuin,
- himmein tuskin
- äärtä elämän
- hetkellisen,
- pakkotarpeen
- ikeen painamina.
- Mutta meille
- hän antoi armaimman,
- hemmotellun
- tyttärensä!
- Tuota lempikää
- kuin lemmittyä!
- vaimon arvo
- talossa antakaa!
- Ja älköön vanha
- anoppiviisaus
- herkkä-henkeä
- haavoittako!
- Myös tunnen hänen siskonsa,
- vanhemman, hiljaisen,
- ylevän ystävättäreni.
- Ah, että vasta
- elon valkeuden kanssa
- hän eroisi minusta,
- tuo jalo jaksaja,
- lohduttaja, Toivo!
Lähde: Leino, Eino 1913 [1908]: Maailman kannel. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.