Julma kirkkaus
Julma kirkkaus Kirjoittanut Saima Harmaja |
- Kevään kirkkaus on julma illoin.
- Valosilloin
- yli itkun kimmeltää se näin.
- Vihertäin
- sini välähtelee ikkunoissa,
- joista päivän lempeys on poissa.
- Viileään
- valoon katson, mutta haudan nään.
- Tuska tietämisen, jok’ ei tiedä!
- Tajun viedä
- rinnasta se rajuudellaan voi.
- Kammitsoi
- näön, kuulon, tunnon tomu lämmin,
- sielun kietoen vain kiinteämmin.
- Kylmeten
- vasta vapaa onko ihminen?
- Viekö salaisuuteen silta mikään?
- Hetkeksikään
- enkö rajan taakse nähdä saa?
- Aukeaa
- kevään sinessä vain syvin syvyys.
- Sano, hyvyys
- yksinkö sen yli johdattaa?
- Sano, rakas sielu, yli kuilun
- viekö ääni rakkautes huilun
- sokeaa, mi etsii jälkiäs.
- Lähemmäs
- viekö kaipaus ja tuska hartaan?
- Yli partaan
- käydä saanko, käsi kädessäs?
Lähde: Harmaja, Saima 1936: Hunnutettu: runoja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo.