Julius Krohnin haudalla (1912)
| Julius Krohnin haudalla. † 18 28/8 88. Kirjoittanut Antti Mäkinen |
I.
muokkaa- Myrskyisellä kevätsäällä nousi
- Kukka maasta verin huuhdotusta,
- Nousi ruusu kaunis valkolehti:
- Terä täynnä taivon puhtautta,
- Sielun suloutta silmä kirkas;
- Lehtilöihin hienon hienoisihin
- Kirjoitettun’ oli kieli kaunis –
- Satumailma salattuna kieleen –
- Ja sen helpehissä kiilsi kaste
- Taivahasta, veres luomaneste,
- Innostuksen tuima tuliahjo.
- – Siten puhjennunna kukka armas,
- Rajutuulten tuudittaman’ ollen,
- Ujost’ aukeneepi auringolle,
- Valon, elon ikikantajalle.
- Silloin – katsos! kuni Memnon-patsas
- Aurinkoisen ensi sätehestä
- Helähtääpi ilo-soitantohon,
- Sydämmestä ani hehkuvasta,
- Niinpä ihmeruusun kieli aukes,
- Sanat sulivat sen sulosuussa!
II.
muokkaa- Kansa kuuli ihastellen
- Kuuli äidinkieltä,
- Kuinka tunne tulkitsevi
- Suomalaisen mieltä.
- Ihanasti värähteli
- Kansan laaja povi –
- Kansanlapsell’ aukeneepi
- Sivistyksen ovi.
- Niinkuin nousee kevätsäällä
- Kukkaa kaikellaista,
- Niin nyt nousee kansassamme
- Orast’ ihanaista.
III.
muokkaa- Silloin – kesken toimiansa –
- Kuni kautta loihdun –
- Sortui, jätti kädestänsä
- Valistuksen soihdun.
- Viel’ ei lehti kellastunut
- Syksyn satehissa,
- Viel’ ei kukka kuihtunut, kun
- On jo katehissa.
- Niinkuin taittui tuores tammi,
- Myrskyn ruhtaisema,
- Niin se murtui elämäsi,
- Kuollon katkaisema.
- Surren seisoo Suomi haudallas,
- Niinkuin omaa lasta surren äiti,
- Niinkuin veljeä ja ystävää,
- Niinkuin isää itkee koko kansa,
- Kaivatessa Julius Krohniansa.
Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.