Julistus (Genetz)

Julistus.
(M. Vörösmarty.)
Kirjoittanut Mihály Vörösmarty


Järkähtämättä palvellos,
Magyari, maatasi!
Se kehtos on, se hautanas
Sun kerran kätkevi.
Tään ainoon paikan päällä maan
Soi sulle sallimus;
Täss’ elää, kuolla täytyy sun,
Tul’ onni, onnettuus.
Sit’ isäis hurmein kasteli
Jo vuostuhantinen
Ja nimin suurin, kallehin
Pyhäksi vihki sen.
Täss’ eestä maansa sotivat
Nuot urhoot Árpád’in;
Täss’ orjan kahleet katkesi
Tarmosta Hunyad’in.
Vapaus! Tässä kannettiin
Veristä lippuas,
Ja tässä parhaat miehemme
Loputon vaino kaas.
Mut kansa kaikki koettanut,
Nää vaivat nähdessään,
Jos harventuikin, murru ei,
Rohkeena soi sen ään’:
«Eloa vaatii kärsimys»
«Tää tuhatvuotinen,»
«Eloa, taikka kuolemaa!»
Niin lausuu mailmallen.
Turhaanko syömmet kaikki nuo
Vert’ oisi vuodelleet,
Ja kelpo rinnat tuskiinsa
Maans’ eestä riutuneet!
Ja jäiskö järki, jäntevyys
Ja tahto tahraton
Kirouksen alle kitumaan?
Se mahdotonta on.
Viel’ aika tulee parempi,
Sen tulla täytyykin,
Jot’ anoo kansa harrasna
Suin sadointuhansin.
Tai tulee kuolo verraton,
Jos tulla täytyy sen,
Jolloinka hautajaisissa
Maa kaikk’ on hurmeinen.
Ja haudallen tään heimomme
Kaikk’ kansat saapuvat,
Ja kyyneleitä vuodattaa
Murheesta miljoonat.
Järkähtämättä palvellos,
Magyari, maatasi!
Se kantoi sun, ja sortuissaan
Poveens’ sun kätkevi.
Tään ainoon paikan päällä maan
Soi sulle sallimus;
Täss’ elää, kuolla täytyy sun,
Tul’ onni, onnettuus.


Lähde: Jännes, Arvi 1889: Muistoja ja toiveita ystäville jouluksi. Weilin & Göös’in Osakeyhtiö, Helsinki.