Juhlaruno
lausuttu Helsingin Työväenyhdistyksen yhdeksännessätoista vuosijuhlassa 29/3 1903.
Kirjoittanut Eino Leino


Tuskaa luonto on täys, meri, maa, kaikki huokaa,
ahdistus ilmassa on, pedot etsivät ruokaa,
kaikkialla on pelko ja kuoleman kauhu,
kaatuminen sekä murtuvain metsien pauhu.
Luonnosta pois! Luonto huonosti hoitavi lastaan.
Tuskasta pois! Elon pimeän valtoja vastaan!
Aurinko valaisee maan pinnasta puolen,
toinen kylmäksi jää vihan jäähän ja huolen.
Aika on syttyä sähkölamppujen yössä.
Armoa ei, vaan oikeutta ihmisen työssä!
Mikä on kirous nyt, siitä siunaus tulkoon,
mutta työn hedelmät myös työn tekijän olkoon.
Ei ole mitään ihmistä korkeampaa,
ikuisempata ei, ei ihanampaa.
Ihminen olen, siis suokaa mun ihminen olla!
Miks’ vihan voimalla vaan, miks’ ei sovinnolla?
Aika on syttyä sähkölamppujen yössä.
Raakuutta ei, vaan rakkautta ihmisen työssä!
Köyhyys ja kurjuus henkeä kahlivat kaitein –
puolesta ihmisyyden: töin, tietein ja taitein!

Eino Leino.


Lähde: Työmies 30.3.1903.