Juhannus (Rytkönen)

Juhannus Kirjoittanut Antti Rytkönen

Käy leikki lehdikoissa

ja sävelet ne soi,

on päivän terä poissa,

mi valoansa loi,

mut silti ilmain alla

on valkeutta vaan,

ja kokot kaikkialla

kohottaa loimujaan.

Nukahti nurmen nukka,

nukahda nuori ei,

vilahti tummatukka,

min tanssin pyörre vei.

Oi, poikaa onnekasta,

ken rinnalleen sen sai,

tuon hetken nyt ja vasta

hän muistava on kai.

Kas, kuinka tulikieli

ylenee yhtenään,

ja läikähtelee mieli

nyt nuori lämpöään.

Suloaan suvi tuhlaa,

se rikas, aulis on,

ja nuoruus viettää juhlaa

ikuisen auringon.

Se aurinko se armain

juur’ uupui merehen,

mut hehkuvin se parmain

taas jätti kohta sen.

»Sain aurinkoni oman»,

näin poika kuiskuttaa,

ja hymyn, katseen soman

hän vastalahjaks saa.

Ja katso, helmast’ aallon

jo päiv’ on nousussaan,

se näkee, kuinka maall’ on

iloa aina vaan.

Ei suussa rantain, rimpein

nyt viihdy usva, ei,

soi laulu poikain, impein:

»Huhhei, sen tuuli vei.»

Lähde: Rytkönen, Antti 1930: Yksinäisyyden sävel: runoja. Otava, Helsinki.