Juhannus (Rytkönen)

Juhannus

Kirjoittanut Antti Rytkönen


Käy leikki lehdikoissa
ja sävelet ne soi,
on päivän terä poissa,
mi valoansa loi,
mut silti ilmain alla
on valkeutta vaan,
ja kokot kaikkialla
kohottaa loimujaan.
Nukahti nurmen nukka,
nukahda nuori ei,
vilahti tummatukka,
min tanssin pyörre vei.
Oi, poikaa onnekasta,
ken rinnalleen sen sai,
tuon hetken nyt ja vasta
hän muistava on kai.
Kas, kuinka tulikieli
ylenee yhtenään,
ja läikähtelee mieli
nyt nuori lämpöään.
Suloaan suvi tuhlaa,
se rikas, aulis on,
ja nuoruus viettää juhlaa
ikuisen auringon.
Se aurinko se armain
juur’ uupui merehen,
mut hehkuvin se parmain
taas jätti kohta sen.
»Sain aurinkoni oman»,
näin poika kuiskuttaa,
ja hymyn, katseen soman
hän vastalahjaks saa.
Ja katso, helmast’ aallon
jo päiv’ on nousussaan,
se näkee, kuinka maall’ on
iloa aina vaan.
Ei suussa rantain, rimpein
nyt viihdy usva, ei,
soi laulu poikain, impein:
»Huhhei, sen tuuli vei.»


Lähde: Rytkönen, Antti 1930: Yksinäisyyden sävel: runoja. Otava, Helsinki.