Juhannuksena.

Kirjoittanut Kaarlo Uskela


Taas kauniita kukkia kantaa maa,
jota talvella peitteli hanki.
Joka lampi nyt laineita loiskuttaa
ja vapaasti rannalle roiskuttaa
taas talven valkoisen vanki.
Nyt päivät ja yöt ovat valoisat
ja kaikki niin kauniilta näyttää.
Nyt murheet mustimmat haihtuvat
ja ikävät iloiksi vaihtuvat
ja toiveet sydämen täyttää.
Oi ihana, suloinen, suvinen sää!
Se hurmaa ja hermoja huumaa.
Niin viehkeesti mieltä se viihdyttää,
vaan lemmenliekkiä kiihdyttää,
ja veri on suonissa kuumaa.
Ja poika vie neitosen siimekseen –
hän hellästi heilaansa halaa.
Hän näkyi jo vapaasti suudelleen –
ja suutelee hänt’ yhä uudelleen –,
viel’ eilen hän suuteli salaa.
Näin elämä lemmenleikissä
käy vanhaa tuttua tapaa.
Tään hurman ja huuman keskellä
on ikävä vangitun leskellä,
mutt’ – onhan rakkaus vapaa.
Ja saaressa juhannuslomalla
hän vieraan vierehen vaipuu.
On hauskaa vaimolla somalla,
vaan vangilla onnettomalla
on rinnassa kaiho ja kaipuu.


Lähde: Uskela, Kaarlo 1921: Pillastunut runohepo: runoja. Työväen Sanomalehti Osakeyhtiö, Helsinki.