Joutsenen lento

Joutsenen lento.

Kirjoittanut Eino Pakarinen


Oli kerran joutseno nuori,
Kenokaula ja puhtoinen.
Oli lammen rannalla vuori
Ja lummekin valkoinen.
Ja joutsen se lammella sousi
Yhä ympäri ulpukkaa;
Vaan joskus kun ilmahan nousi,
Hyvin siipensä kannattaa.
Nyt joutsenon syömmessä kumma
Halu rohkea riehahtaa
– On lampi niin synkkä, niin tumma –
Joutsen lentohon lehahtaa.
Hän tunsi, ett’ siipensä kantaa
Yläilmoihin lentonsa vie;
Jo kohtavi pilvien rantaa –
On valoon joutsenen tie.
Kenokaula, joutseno nuori,
Voi joutseno puhtoinen!
– Oli vakaa harmaja vuori
– Oli ulpukka kaunoinen.
Yhä lentää joutseno, kiitää
Päin päiveä loistavaa;
On hekkuma ilmassa liitää,
Välin riemusta joikuttaa.
Voi, päivä sun siipesi poltti,
Valo tummensi valkeutes;
Halu huima se turmion tuotti,
Raunioina on rakkautes.
Pois pilvistä joutseno syöksee,
Alas lampehen loiskahtaa;
Hän vaipuvi lumpehen luokse
Ja henkensä hengähtää.
Sai rauhan jo kaihorinta
Nuor’ joutseno puhtoinen.
– Niin tyyni on lammen pinta,
– Niin ulpukka suruinen!
Hän hellien joutsenon päätä
Vain tuutivi helmassaan;
Näin oottavi syksyistä säätä –
Viel’ lempivi kuollessaan.

14-3 1900.


Lähde: Pakarinen, Eino 1902: Mutkaisilla poluilla. Boman & Karlsson, Hämeenlinna.