Jouluyö (Kolkkala)

Jouluyö. Kirjoittanut Väinö Kolkkala

Maan kattaa tyyni jouluyö;

Taivaalla ylhä tähtivyö

Kimaltaa kirkkahasti.

Mut taivaan salit uljahat

Valaisee liekit loistavat,

Ylistyshymnit ihanat

Soi siellä sointuvasti.

Siell’ istuu pyhä Jumala,

Tuo Majesteetti mahtava

Ylhällä istuimellaan.

Ja henki kuorot ylistää

Ikuista Isää ylevää;

Hänelle hymnit heläjää,

Hänt’ yksin rukoellaan.

Soreat soitot siellä soi,

Kielistä sävel salamoi

Niin tenhokas, niin pyhä.

Ja jalot joukot autuain

Koruissa hohtain kuninkain

Jumalaa riemulauluin vain

Ylistää nöyräst’ yhä.

Nyt kultaportit aukeaa,

Sielt’ enkelparvi vaeltaa,

Kasvoissa rauha hohtaa.

Ne astuu eteen Jumalan,

Kumartuin eessä kunnian

Sävelill’ laulun ihanan

Ne Herran katseen kohtaa.

Ja kaikk’ on hiljaa, vaieten;

Mut aikain Isä ikuinen

Nyt lausuu kunniastaan:

Te riemuviestin kantajat,

Te ylhät rauhan antajat,

Kuink’ ihmissuvut ottivat

Tään rauhan sanan vastaan?

Yks enkel’ lausui: Palatsiin

Komeaan lensin, juhlittiin

Ja karkeloitiin siellä.

Siell’ laulu helkkyi, soitto soi

Ja sadat kruunut salamoi,

Hopeat, kullat hohdon loi,

Kerätyt halpain hiellä.

Mut pojastas ei tietänyt.

Sen syntymist’ ei viettänyt

Tuo joukko juhlallansa.

Suruisna sydän aattelin,

Kuink’ Isä pyhä, ylhäisin,

Tilille kerran käynetkin

Tuon juhlajoukon kanssa. –

Nyt toinen virkkoi: Korvessa

Ol’ maja pieni, matala

Lumisten kuusten alla.

Siell’ ukko vanha saneli,

Sanaasi pyhää tulkitsi,

Ja mies ja vaimo vaikeni

Halulla hartahalla.

Ja pehkusilla permannon

Lapsliuta kultakutri on,

Sen kasvoist’ ilo loisti.

Ne lauloi joululaulujaan,

Kuin Valo syntyi maailmaan

Ja toivotulla tulollaan

Inehmoin synnit poisti.

Pöydällä palaa kynttilät,

Vaikk’ on ne halvat, himmeät,

On valaistusta kyllä:

Rinnoissa valo kirkas on,

Ja riemu puhdas, pakoton,

Ja joulurauha kaunis on

Majassa korven yllä.

Näin enkelit ne kertoivat,

He toivat kukin sanomat

Maisilta matkoiltansa.

Ylistyshymni kajahtaa,

Se paisuu, kasvaa, kohoaa –

Ikuista, pyhää Jumalaa

Rukoilee henkikansa.

Kulo [Väinö Kolkkala].

Lähde: Koitar: Savo-Karjalaisen Osakunnan albumi. V. 1897. Suomal. Kirjall. Seuran kirjapainon osakeyhtiö, Helsinki.