Joulunaattona
Joulunaattona. Kirjoittanut Hilja Tamminen |
- Lumihiutaleita hiljaa, harvaan
- tumman pilviharson läpi putoo.
- Joulunaaton kunniaksi, arvaan,
- luonto valkovaipan ylleen kutoo.
- Ulkona on ilma raitis, lauha.
- Matkoillensa lähtee jouhipukit.
- Vankilassa alkoi joulurauha;
- lepää kangaspuut, on hiljaa rukit.
- Äänetönnä iltaa hämärtyvää
- katsoo nainen ristikkojen takaa.
- Katseessansa kaihoa on syvää;
- huulten yllä huolen piirre vakaa.
- Sinisilmä poijut mieleen hiipii,
- jonka täytyi jättää vieraan hoitoon,
- siksi tuskantunne rintaa riipii,
- ahdistus saa povehensa koitoon.
- Sydänkäpy, silmieni valo,
- saatko joulupukin vieraaksesi?
- Tokko kuusen kynttelien palo
- lisää loistetta sun silmiesi?
- Puhtaanako jälkeen joulukylyn
- riennät leikkien sä toisten joukkoon,
- vaiko vieras suopi sanan tylyn,
- sysäyksin työntänee sun loukkoon?
- Taiko hymyyn käyvät huulet pienet
- vieraan ojentaissa herkkupalaa?
- Äitisi jo unhottanut lienet?
- – Tuska hällä velloo sydänalaa.
- Valot sammuu, yöksi ilta muuttuu.
- Poskea vain surun halventamaa
- kyynel kastaa. Joulurauha puuttuu.
- Vangin aatos kiertää rataa samaa.
Lähde: Tamminen, Hilja 1923: Vainon ajoilta: runoja. Tampereen työväen sanomalehti o. y.,
Tampere.