Joulun neiet

Joulun neiet Kirjoittanut Eino Leino

Kulkevat korkeat neiet kolme

kautta talvisen taivaan,

kylvävät lahjoja ihmislasten

murheeseen ja vaivaan,

tekevät rikkahan rikkaammaksi,

rakkaammaksi rakkaan,

heittävät mieronkin mittelijälle

kannikan kerjuuvakkaan.

Laulavat korkeat neiet kolme,

tähtiä, tähtiä sataa,

vaativat valkeutta pimeän piirin,

viittovat rakkauden rataa,

leipää, leipää leivättömälle,

kotia kodittomalle,

lempeä lemmettömälle, min murhe

jo mureni mullan alle.

Itkevät korkeat neiet kolme

ihmissielujen siltaa,

koska he kulkevat kohden yötä,

yksinäisyyden iltaa,

missä ei loista ne lamput laulun,

vain takat taivaisen armon,

etsivät elämän arvoitusta

syyt pyhät pyyteen ja tarmon.

Painavat korkeat neiet kolme

päänsä yhtenen yössä,

tunteakseen tuskan lasta

päivän tomussa, työssä,

irroittaakseen ihmislasta

maasta, mi surren suurtuu,

koska sen keskellä ei elä vapaus,

Vapahtajaan, joka juurtuu.

Kyynelin kylmin neiet kolme

katsovat ihmisvaivaan,

mutta kun murheen Mestari saapuu,

tuo tuhatsoittaja taivaan,

silloin se syntyy sydänten silta

idästä länteen hamaan,

vaikenevat runot ruusuisimmat,

kun kiire on kiiruhtamaan.

Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.