Joulukuusi (Mäkinen)

Joulukuusi.

Kirjoittanut Antti Mäkinen


Sali on hohtavan kaunis,
Keskellä loistava – ai!
Kuusonen vehreä siinä
Kallihin pukimen sai:
Latvassa tähtöset kulta
An’ armahat säihkyilee,
Oksilla hopean härmä
Ja käpyset välkkyilee.
Ja riemuissaan isä herra
Läp’ huonehen katsahtaa,
Äiti kun ilohon joulun
Jo lapsoset johdattaa:
Ja riemuin häärivät lapset
Ja lahjain runsaus saa
Niin hämmästyksihin kaikki
Mon’ ilosta ailahtaa!

Vaan synkkänä loistossansa
On kuusi – hän ihmehtii
Tää riemu mik’ on, ja kansa
Mik’ onnessa ylvehtii:
Hän tunsi sen kansan onnen,
Jok’ asui armahan maan
Ahovieret ja korpien kohdut:
Siell’ eli hän aikoinaan.
Hän syntyi suossa ja kasvoi,
Suon yläsyrjässä sen
On mökki, joss’ eli perhe,
Sen elo on murheinen:
Ei riistaa lii’aksi saatu,
Vaan useinkin puutteissaan
Sen lapset kärsivät nälkää,
Ja itkivät viluissaan.
Tään mökin mies teki työtä
Ja ahkera toimissaan
Oli nainen – muttei puute
Pois paennut kuitenkaan.
Mies oli kaatanut kuusen
Ja saattanut kaupunkiin
Ja vaihtanut rikkaan herran
Lantteihin kiilteleviin.
Sen tehtyä rientää – ostaa
Hän leipeä lapsilleen
Ja vaimolleen vähän keittää
Nyt kahvia joulukseen.
Mut’ itselleen mitä ostais?
Hän katsoo säästöjäns’ – oi!
»Joku penni vaan – ei, näillä
En mitään ostaa voi!»
Silmähän nousevi kyynel;
Hän ympäri katsahtaa:
Niin loistavat ikkunat kaikki
Ja rikkahat reuhastaa!
Siin’ ostajat kilvan kiitää,
Ja paikasta paikkaan käy
Moni herran riemusa rouva:
Vaan köyhäll’ ei mitään näy!


Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.