Joulukuusi (Mäkinen)

Joulukuusi. Kirjoittanut Antti Mäkinen

Sali on hohtavan kaunis,

Keskellä loistava – ai!

Kuusonen vehreä siinä

Kallihin pukimen sai:

Latvassa tähtöset kulta

An’ armahat säihkyilee,

Oksilla hopean härmä

Ja käpyset välkkyilee.

Ja riemuissaan isä herra

Läp’ huonehen katsahtaa,

Äiti kun ilohon joulun

Jo lapsoset johdattaa:

Ja riemuin häärivät lapset

Ja lahjain runsaus saa

Niin hämmästyksihin kaikki

Mon’ ilosta ailahtaa!

---

Vaan synkkänä loistossansa

On kuusi – hän ihmehtii

Tää riemu mik’ on, ja kansa

Mik’ onnessa ylvehtii:

Hän tunsi sen kansan onnen,

Jok’ asui armahan maan

Ahovieret ja korpien kohdut:

Siell’ eli hän aikoinaan.

Hän syntyi suossa ja kasvoi,

Suon yläsyrjässä sen

On mökki, joss’ eli perhe,

Sen elo on murheinen:

Ei riistaa lii’aksi saatu,

Vaan useinkin puutteissaan

Sen lapset kärsivät nälkää,

Ja itkivät viluissaan.

Tään mökin mies teki työtä

Ja ahkera toimissaan

Oli nainen – muttei puute

Pois paennut kuitenkaan.

Mies oli kaatanut kuusen

Ja saattanut kaupunkiin

Ja vaihtanut rikkaan herran

Lantteihin kiilteleviin.

Sen tehtyä rientää – ostaa

Hän leipeä lapsilleen

Ja vaimolleen vähän keittää

Nyt kahvia joulukseen.

Mut’ itselleen mitä ostais?

Hän katsoo säästöjäns’ – oi!

»Joku penni vaan – ei, näillä

En mitään ostaa voi!»

Silmähän nousevi kyynel;

Hän ympäri katsahtaa:

Niin loistavat ikkunat kaikki

Ja rikkahat reuhastaa!

Siin’ ostajat kilvan kiitää,

Ja paikasta paikkaan käy

Moni herran riemusa rouva:

Vaan köyhäll’ ei mitään näy!

Lähde: Mäkinen, A. 1912: Runoelmia. Helsinki.