Joulukirkkoon (Hellén)

Joulukirkkoon. Kirjoittanut Immi Hellén

Kello löi jo viisi,

lapset, herätkää,

Juhani ja Liisi –

muuten matka jää!

Tässä vesimalja,

silmät huuhtokaa!

Lämmin karhuntalja

reessä odottaa.

Joutuin turkit niskaan,

kintaat käsihin!

Sanna vielä viskaa

villahuivinkin.

Vasta ruunan reessä

silmät aukeaa –

siin’ on silmäin eessä

synkkä metsämaa.

Aisakello helkkää,

loistaa tähdet, kuu.

Riemua on pelkkää,

hymyyn käypi suu.

Tuossa mökin Miina

kulkee kirkollen,

Taavetti ja Tiina,

nouskaa kannoillen!

Mäenrinteen alla

talo töröttää,

joka ikkunalla

kaksi kynttilää.

Ruuna virsta vielä

tepsuttele pois! –

Tällä kirkkotiellä

aina olla vois.

Riemuhuuto lähti

lasten huulilta:

Juurkuin joulutähti,

kirkko kummulla!

Sisälläpä vasta

silmät huikenee,

tänne taivahasta

Korkein katselee.

Saivat paikan oman

pitkään penkkihin,

sytyttivät soman

haarakynttelin.

Iäks muistiin jäänet –

niin ei kaunista,

kuin on urkuin äänet

jouluaamuna.

Luulee kuulevansa

äänet enkelten,

luulee leijaavansa

sinne seimellen.

Soipi virret vielä

kulkiessa pois.

Sillä kirkkotiellä

aina olla sois.

1898.

Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.