Joulukirkkoon

Joulukirkkoon Kirjoittanut Uuno Kailas

He ajavat kulkusin helkkyvin,

lumen laulu jalasten alla.

Kodin sauhu kukkulan taakse jää.

Lumi pakkasaamussa kimmeltää

kuin tähtiä kuvastamalla.

– Isä, kuka on tehnyt pellon tuon?

– Minun vaarinvaarini kerta.

Hänet kasakankeihäs maahan löi,

ja kun vainio sitten heilimöi,

niin tähkä punersi verta.

He ajavat kulkusin helkkyvin.

Isä miettii isien työtä:

käsivarsia, jotka vaipuivat,

ja selkiä, jotka taipuivat

alas ankaran taakan myötä.

Lumi pakkasaamuna kimmeltää,

ja riekkoja lentää suolla.

– Poju, täältä se nousee hallayö,

joka yhtenä yönä viljan syö.

Isovaari sai nälkään kuolla.

Ja he näkivät hallan silmissään,

se hyiset turkit yllään

nevall’ astuu päivät ja rähmälleen

käy öin elopeltoon kultaiseen

jyvät tappaen henkäisyllään.

He ajavat kulkusin helkkyvin,

lumen laulu jalasten alla

yli valkean, kimmeltävän maan.

Talot varrella tien, havut portaillaan

ja kynttilät ikkunalla.

Yli lumisten kattojen nähdä voi

jo kaukaa valkean kirkon.

– Poju, katsohan, vaarini, kirvesmies,

on salvanut, kattanut, kukaties,

tuon korkean torninnirkon.

Monet kulkuset tiellä helkkyvät,

lumi laulaa jalasten alla.

Ohi sankaripatsaan kuljetaan.

– Isä, vaarihan kulki kuolemaan

maan puolesta kaatumalla!

1930 – Punajuova, 1933.

Lähde: Lausuntarunoja nuorelle väelle: lausuntaohjeita ja 250 lausuttavaa runoa. 1958. Neljäs painos. Toimittaneet Eero Salola ja Eino Keskinen. Somistanut G. Paaer. Osakeyhtiö Valistus, Helsinki.