Joudu kevääni!

Kirjoittanut B. F. Salonen


Tuossa niityt, kummut, kukkulat,
Lammit, laaksot, seudut rakkahat!
Täällä hetket herttaisimmat,
Aamut vietin armahimmat
Kevätpäivän kerjetessä
Kultaisen.
Sydän virkein virkovasta,
Luonto kauniin kasvavasta,
Tuoksu tuorein puhjetessa
Kukkasen.
Riemuten ilmojen korkeuteen
Lentävi leivonen kirkkauteen!
Käki kukkuu. Nukkapäisen
Nurmen poikki polvinen
Rientää puhdas puronen
Luokse lammin välkkyväisen.
Tuoss’ on selkä sata saarineen,
Niemineen ja sulo salmineen!
Lemmen aamun alkaessa,
Päivän kullan koittaessa
Yli seljän siintäväisen
Soutelin.
Kevätluonto loistavainen,
Päivä kirkas hohtavainen,
Katse neidon lempiväisen
Kirkkahin. – –
Lahdella lapsien laulelevan
Kuulen ja paimenten soittelevan!
Elinkaaren korkeutta
Veden kalvo kuvastaa,
Ilman ranta heijastaa
Luonnon kaiken kauneutta.
Ihmeenkumma! Ovi aukenee,
Oven suussa usma uhkuilee!
Liisa tulee lumisena,
Kantaa puita kuuliaisena, –
Panee vaan kuin pakkasella
Lämmitä.
Eikö jäässä ikkunani?
Huu! On vilu ruumiissani!
Saapi säällä tämmöisellä
Väristä!
Ulkona tuulevi, tuiskuelee,
Nurkissa pakkanen paukkaelee.
Kevät kaunis! Olla taisit
Kurjan mielen kuvitus,
Huolissani huovitus.
Kohta jälleen tulla saisit!

bs [B. F. Salonen].


Lähde: Tieto-Sanomia Suomen Kansalle 22.2.1871.