Joroisista (11.4.1866)
| Joroisista Kirjoittanut Gustaf Fredrik Brask |
Joroisista kirjoitetaan lehteemme maaliskuun lopulla: Meilläkin ovat yhtäläiset kuulumiset kuin maamme seuduilla muuallakin. Menneen kesän olkiviljat olivat enimmän ohria, moni maaviljelijä ei rukiita saanut ollenkaan. Talventulo viipyi viipymistään, että kelirikkoa kesti tammikuun lopulle. Suomen oman rahaston laittaminen, joka tuli korkiammaksi Venäjän setelirahan ja sen vertaisuuden arvoa, saatti maanmiesten seassa monenmutkaisia puheita, yltyipä moni valhettelemaankin: mikä kursin taukoomista, mikä kursin säätämän rankaisemista, mikä kursin eli halvennoksen käyttäjän hirmuista syyttämistä, josta helposti taisi havaita, että rahvas täällä olisi suonut Suomen rahan yhtä halpana pysyvän kuin Venäjänkin rahan, ymmärtämättä sen erilaista vaikutusta. Vielä on nytkin rahanliikkeessä haittaava hankaluus, että ei saada monta selittämälläkään uskomaan rahanmuutoksen syytä ja luontoa. Paloviinan valmistaminen ja kaitseminen näyttää olevan taukoomassa, että moni, joka viinalla viitottua tietä riensi tuhlaukseen, näyttää niinkuin olisi kääntänyt vasemman kylkensä tuhlauksen porttia kohti. Kerjäläisjoukkoja virtailee monin perhekunnin vuorokaudessa, enimmän ulkopitäjissä, joita vielä vähitellen pitäjän asukkaat kokevat tyydyttää kellä varat ulottuvat. Vaivaiskassan hoidosta oli pitäjänkokouksessa kiivas keskusteleminen, jossa puheeksi pääsi sanat ”ahneus ja kavaluus, vääryys ja valhe”. Vähän korjattiin ohjesääntöä ja vielä jäi entiselle hoitajalle. Lasten ja nuorukaisten opetusta harrastaa kunnioitettavat opettajamme, vaikka taipumus opetukselle on vielä vastahakoinen, liioinkin niissä jotka korttipeliin uhraavat sielunsa voimat, siihen kuluttavat oppihalunsa, muistinsa ja sielun hengellisen vapauden, että korttipelit estävät viriämmänkin opetuksen täyttämästä tarkoitustaan. Sentähden suotava olisi että korttipelistä kiellettäisiin Herran ehtoollisella käymättömät, uhkasakolla heille, heidän vanhemmille – jos lapset ovat alaikäisiä –, pelitovereille ja huoneenhoitajille, jossa heidän pelaamisensa tapahtuu; sillä ilman kieltämättä on korttipeli kuin tulinen muuri opetuksen edessä ja pimittää uskonopin totuuden.
Muutamia vuosia sitten, hyvätahtoisten ja opettamista harrastavain opettajain toimellisella huolenpidolla ja suostumisella sekä muutamain oppilaisten askaroitsemisella, pantiin pitäjässämme ”Lainakirjasto” toimeen paljaasta herrasväen ja muutamain muiden pitäjän asukasten avullisuudesta kustannettu jotka lahjoittivat rahaa ja kirjoja. Kirjaston hoitajaksi rupesi muuan räätäli ilman palkatta; hänen kuollessansa (hoidettuansa kaksi täyttä vuotta) oli kirjastossa liki 400 suomenkielistä kirjaa, joita sitte korjattaissa oli usiampia yhteen niottu. Näitä lueskeli pitäjän asukkaat; muutamia joutui katoon eli peräti huonoksi turmeltiin ja kulutettiin, vaan suurin osa on vielä kirjastossa. Nyt on taas kirjastonhoitaja palkatta. Kirjaston ylöspitämiseksi otetaan apua rahana ja kaikkena muuna kelvollisena kaluna, kirjoina y. m. Rahaa ja kirjoja vastaan ottaa kirjastonhoitaja; muita kaluja niinkuin työkaluja, astioita, vaatteita j. m. vastaan ottavat kirkon lähiseutuiset asukkaat. Vaikka nykyisen ajan ahtaudet ovat estäneet pitäjän asukkaita antamasta apua kaluina, on kuitenkin viime vuonna saatu rahassa 20 penniä. Nykyään on lainakirjastossa 330 kirjaniosta, jotka sisältävät 450 (muutamia yhtä- vaan enin erilaatuista) kirjaa.