Johannes Kastajan Messiasnäky
| Johannes Kastajan Messiasnäky. Kirjoittanut Simo Korpela |
- Johannes Joordanin rantamalla
- Hän istuu siimeessä öljypuun.
- Käy virta vaahdoten jalkains’ alla
- Tyyneessä himmyvän illansuun.
- Mut virran kaunista kultauomaa
- Ja tyyntä illan ei ihaile.
- Ei katoovaisia henki huomaa,
- Ijäisyysaatteita miettii se.
- Hän viipyy vielä – näin aatos kulki –
- Mut kohta itsensä ilmi tuo.
- Kuin taivaan liekki hän astuu julki
- Ja kuolon maan pyhäks’, uudeks’ luo.
- On vihans’ ankara, voimans’ suuri,
- Siks’ peloissansa on korska Gaat.
- Kuin vanhus värjyvi Rabban muuri
- Ja suree Siidonin ruhtinaat.
- Ja Bosran urhojen lanteet horjuu
- Ja viisas Teeman on neuvoton,
- Niin lakkaa Sibmalta viinin korjuu,
- Syö liekit Hesbonin vainion.
- Ja julma Assur, sä kansain kauhu,
- Jo arpa lankesi sullekin.
- Kas kaukaa luoteelta nousee sauhu:
- Jo kohtas kostaja Baabelin.
- Ja valhevalkeat beliaalin
- Hän vihanvirroilla sammuttaa.
- Niin suku Omrin ja papit Baalin
- Ne Eliaan miekkahan lankeaa.
- Niin valon sortajat kosto tapaa,
- Yön helmaan hukkuvat lapset yön,
- Mut Herran kansa on täysin vapaa,
- Oi vapaa vaivoista orjantyön.
- On vihans’ ankara. Ken sen kestää?
- Mut mihin verrannen armoaan?
- Sill’ armostansa ja hyvyydestään
- Kuin virrat täyttyvät ääret maan.
- Niin päivän noususta laskuun asti
- Nimensä kansoissa suuri on.
- Siks’ nöyrin mielin ja hartahasti
- Kaikk’ kanssaan pyrkivät liittohon.
- Jo vangit palaavat Edamista
- Ja kaatuneena on irstas Bel
- Ja kansajoukoista riemuisista
- Niin pyhä täyttyvi Ariel.
- Ja Beetel itkevi hulluuttansa
- Ja teille toisille astuu Daan
- Ja Efraim yhdessä Juudaan kanssa
- Taas käyvät Siioniin uhraamaan.
- Myös kultakuormia kantain saivat
- Kameelit Eefan ja Ofiirin.
- Kuin kotkat lentävät Tarsislaivat,
- Ne tuovat lahjoja Jaavanin.
- Suur’ autuus kaikkia vartoo siellä
- Sytyttäin liekkinsä sydämiin.
- Siks’ kansan tungost’ on joka tiellä
- Ja kiire kaikilla Siioniin.
- On tuolla Liibyan laumat tummat,
- Tääll’ urhot Jaavanin valkeat,
- Tuoll’ liehuu, Goog, sinun telttas kummat
- Ja katso Kaldean viisahat!
- Ja pohjan kansatkin mailta hallan
- Jo liittyy joukkohon kuuman maan.
- Niin äänell’ laulaen riemuisalla
- Käy kaikki yhdessä uhraamaan.
- Näät ilmaan nousevan synkän sauhun:
- Se uhrisauhu on saapuvain,
- Kuin raskaan kuulet sä vetten pauhun:
- Se kiitosvirttä on uhraajain.
- Miks’ tuntuu aika niin armahalta?
- Kun vääryys lyöty on vaiheineen.
- Miks’ riemu raikuvi kaikkialta?
- Kun suru syösty on syvyyteen.
- Ei maata hurskasten vartioimaa
- Saa enää tallata saastainen.
- Oi rakkautta, oi suurta voimaa,
- Mik’ aikaan saanut on kaiken sen?
- Ja alku kaiken ja keskus, määrä
- Hän pyhä poika on Daavidin.
- Oi nöyrry, nöyrry sä, mieli väärä,
- Niin armot antaa hän sullekin!
- Niin päivän noususta laskuun asti
- On suuri Jaakobin Jumala.
- Oi kaiu, kiitos, jo kirkkahasti,
- Se aika kohta on koittava!
- Johannes Joordanin rantamalla
- Näin miettii siimeessä öljypuun.
- Käy virta vaahdoten jalkains’ alla
- Tyyneessä himmyvän illansuun.
Lähde: Korpela, Simo 1914: Elämän keskeltä: uskonnollisia runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.