Jatkon huviretkellä

Jatkon huviretkellä. (18 24/5 90.) Kirjoittanut Irene Mendelin

Jo murtunut on aikaa talven valta,

On poissa tuiskut, poissa lumi, jää, –

Ja taas on suvi – versoin ihanasti

Taas Suomi-äiti armas myhäjää.

Se kutsuu meitä mailleen, mantereilleen

Ja kutsuu läikkyville laineilleen,

Ja lupaa voimaa, jäntevyyttä uutta

Ja suloansa suoda sydämmeen.

Mut suven kanssa koituu eron aika;

Jo eron raskas hetki meille saa,

Mi kodist’ yhteisestä, kallihista

Niin monta meistä ijäks’ eroittaa.

Kun syksy saa – taas kotiliesi hehkuu

Ja tulet kirkkahat sen lieskuvat, –

Mut lämpöään ne eivät teille huo’u,

Toverit poistuvaiset, rakkahat!

Te silloin poissa ootte – kaipaellen

Teit’ täällä usein, usein muistellaan.

Niin vierköön aika – meille vierahiksi

Te ette voi tok’ käydä milloinkaan.

Oi, yhdysside luja meidät liittää,

Ja se on lempi tähän laitokseen

Ja rakkaus sen jaloon johtajahan,

Jok’ kylvön hyvän kylvää sydämmeen.

Niin yhdysside luja meidät liittää:

Samahan meill’ on pyhä isänmaa,

Ja sama meill’ on armas äidinkieli

Ja sama työkin meille sarastaa:

Annamme synnyinmaalle kaiken voiman

Ja sille lempemmekin puhtaimman.

Hyvästi toverit! – Nyt Herran haltuun!

Hän suokoon siunauksen runsahan!

Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.