Jatkon huviretkellä

Jatkon huviretkellä.
(18 24/5 90.)
Kirjoittanut Irene Mendelin


Jo murtunut on aikaa talven valta,
On poissa tuiskut, poissa lumi, jää, –
Ja taas on suvi – versoin ihanasti
Taas Suomi-äiti armas myhäjää.
Se kutsuu meitä mailleen, mantereilleen
Ja kutsuu läikkyville laineilleen,
Ja lupaa voimaa, jäntevyyttä uutta
Ja suloansa suoda sydämmeen.
Mut suven kanssa koituu eron aika;
Jo eron raskas hetki meille saa,
Mi kodist’ yhteisestä, kallihista
Niin monta meistä ijäks’ eroittaa.
Kun syksy saa – taas kotiliesi hehkuu
Ja tulet kirkkahat sen lieskuvat, –
Mut lämpöään ne eivät teille huo’u,
Toverit poistuvaiset, rakkahat!
Te silloin poissa ootte – kaipaellen
Teit’ täällä usein, usein muistellaan.
Niin vierköön aika – meille vierahiksi
Te ette voi tok’ käydä milloinkaan.
Oi, yhdysside luja meidät liittää,
Ja se on lempi tähän laitokseen
Ja rakkaus sen jaloon johtajahan,
Jok’ kylvön hyvän kylvää sydämmeen.
Niin yhdysside luja meidät liittää:
Samahan meill’ on pyhä isänmaa,
Ja sama meill’ on armas äidinkieli
Ja sama työkin meille sarastaa:
Annamme synnyinmaalle kaiken voiman
Ja sille lempemmekin puhtaimman.
Hyvästi toverit! – Nyt Herran haltuun!
Hän suokoon siunauksen runsahan!


Lähde: Irene 1893: Koivikossa. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.