Jaska ja Miina

Jaska ja Miina. Kirjoittanut Eero Eerola

Ylitalon renki oli Jaska.

Oli Alitalon iloisella Miinalla

oma lehmä ja sillä jo vaska.

Peri osanansa talosta sen Rantalan torpan

se ketterän-keikkuva Miina.

Rahojapa karttui Jaskankin kaappiin,

ei vietellyt Jaskaa se viina. –

Ylitalon juoheva Jaska,

Alitalon Miina ja vaska

ja se Mansike-lehmä, se heleäkello,

nyt elävät jo Rantalan mailla.

On Jaskakin ostanut ruskean tamman

ja sillä se kääntävi niitun ja pellon,

sieltä se nousee leipäkulta

ja huomen on huolia vailla.

Rantalan Jaska ja Miina

rinnan nyt ajavat ruskealla tammalla,

kirkolle ajavat,

Jaskankin hivukset on kähmitty kammalla

ja loistaa se Miinan liina.

Suuri on rippi ja sunnuntai,

kellot kumajavat...

Miinan on sylissä pikkunen – ai...

Miina jo sai, Miina jo sai.

Rantalan perijän Miina jo sai! –

Rovasti sen kastaa kai.

Maiskutti suuta se Jaska,

kirmasi niitulla vaska,

tiellä jo häilähti ruudukas liina,

onnesta loisti nyt Miina!

Lähde: Eerola, Eero 1916: Lauluja ja runoja. Arvi A. Karisto, Hämeenlinna.