Jaska ja Miina.

Kirjoittanut Eero Eerola


Ylitalon renki oli Jaska.
Oli Alitalon iloisella Miinalla
oma lehmä ja sillä jo vaska.
Peri osanansa talosta sen Rantalan torpan
se ketterän-keikkuva Miina.
Rahojapa karttui Jaskankin kaappiin,
ei vietellyt Jaskaa se viina. –
Ylitalon juoheva Jaska,
Alitalon Miina ja vaska
ja se Mansike-lehmä, se heleäkello,
nyt elävät jo Rantalan mailla.
On Jaskakin ostanut ruskean tamman
ja sillä se kääntävi niitun ja pellon,
sieltä se nousee leipäkulta
ja huomen on huolia vailla.
Rantalan Jaska ja Miina
rinnan nyt ajavat ruskealla tammalla,
kirkolle ajavat,
Jaskankin hivukset on kähmitty kammalla
ja loistaa se Miinan liina.
Suuri on rippi ja sunnuntai,
kellot kumajavat...
Miinan on sylissä pikkunen – ai...
Miina jo sai, Miina jo sai.
Rantalan perijän Miina jo sai! –
Rovasti sen kastaa kai.
Maiskutti suuta se Jaska,
kirmasi niitulla vaska,
tiellä jo häilähti ruudukas liina,
onnesta loisti nyt Miina!


Lähde: Eerola, Eero 1916: Lauluja ja runoja. Arvi A. Karisto, Hämeenlinna.