Janakkalassa, keskustelu maanviljelyskoulusta

Janakkalassa, keskustelu maanviljelyskoulusta. Kirjoittanut Kustaa Paturi

Janakkalassa, keskustelu maanviljelyskoulusta.

Janakkalassa pidettiin 25:nä p:nä wiimis tammikuuta maawiljelyskinkerikunnan kokous, jossa keskusteltiin wastausta Uudenmaan ja Hämeenlinnan läänien maawiljelysseuran esittämään kysymykseen: kuinka se maawiljelyskoulu, jonka seura hankkii pyytä hallituksen kustantamaan, on niin järjestettäwä, että tarkoitettu hyöty woitettaisiin? Keskustelia, joita oli sekä herroja että talonpoikia, jakaantuiwat kahteen eri puoleen, joista toinen tuumaili: Mustialan maawiljelysopisto sekä muut ja käytöksessä olewat maawiljelyskoulut walmistawat parhaasta päästä woutimiehiä. Semmoisia saadaan näistä laitoksista, erittäinkin kun wielä muutamia smanlaisia kohdakkoin tulee lisää, niin paljon kuin maassa tähän aikaan tarwitaankin. Jos enemmän walmistettaisiin, niin täytyisi yhden osan kääntyä pois maawiljelyksestä muihin elatuskeinoihin. Sitä wastaan huoliwat harwat semmoiset, joittenka sopisi palata omaa maata hoitamaan, Mustialassa annettawasta opetuksesta, waikka talonpoikainen maa-omistaja-sääty on suurimmassa opin puutteessa. Tämä tulee osittain siitä, ettei puutetta huomata, osittain siitä että Mustialassa oppilasten työn pitaa palkitseman heidän ylläpitonsa, ssoten oppi-aika käy niin pitkäksi, että talollisen lapset sitä kammoksuwat. Wastaperustettawain maawiljelyskouluin pitäisi toimitettaman semmoisiksi, että niihin pyrkisi tilain omistukseen pääsewiä nuorukaisia. Tässä tarkoituksessa pitäisi käytöllisten harjoitusten käsittämän talwi-aikana; työkaluin walmistamista puusta sekä niiden raudoittamista, suwisaikaan; maalinjausta ja punnitusta, kyntöä, ojitusta, pellonraiwausta uudenlaatuisilla työkaluilla, kaikenlasita kylwöä, istutusta, perkausta eli puhdistusta, metsänhoitoa j. n. e. Tieteellistä opetusta olisi annettawa niin suwella kuin talwellakin, ja sen kautta ennen kaikkia mieleen teroitettawa ja huomattawaksi saatettawa, millä keinoin talouden töistä ajan pitkään saadaan suurin puhdas woitto lähtemään, niin että opittaisiin taastuttwaiset työtoimet heittämään ja edistäwiä uurastamaan. Oppi-ajaksi luultiin yksi taikka puolentoista wuotta kohtuulliseksi, niin että siitä wielä heinänteko- ja ruisleikkoo-aika jätettäisiin wapaaksi. Olisi waan wältettäwä, ettei oppilaisia wäsytettäisi tawallisilla ajo- ja hakkaustöillä sekä muilla semmoisilla, jotka yhtä hywin woidaan kotona oppia. Ennenkuin rupeewat työllään elantonsa ansaitsemaan, maksawat oppilaiset itse warmaan jonkun osan ylläpidostansa. Wakaasti ei kuitenkaan woitu päättää, saataisiinko tämmöiselläkään opetustawalla ja oppi-ajalla tilallisten poikia suuremmassa määrässä parempaa maawiljelystaitoa etsimään. Wasta sitte kun tulee kansakouluja toimeen, woipi toiwoa, että herätään maawiljelyksen puutteita oikein hoksaamaan; wasta sitte kuin maawiljelyskouluihin pyrkiät niissä owat saaneet jommoisenkin alku-opetuksen, taidetaan jälkimmäisissä kouluissa oppi-aika turwallisesti lyhentää ja yhtäkaikki laweampi tieteellinen opetus niissa jakaa. -- Tätä wastaan mietiskeli toinen puoli, että maawiljelystaito on niinpiankuin mahdollista paremmaksi koroitettawa, ja koska käytännöllinen esimerkki pystyy siwistymättömäin mieleen paremmin kuin kaikki neuwot ja opetukset, niin tahtoi tahtoi tämä puoli, että seura pyytäisi halitukselta 12,000 markkaa, jotka 200:dan suuruisina kehoituspalkintoina jaettaisiin semmoisille maawiljelijöille, jotka ottawat maansa seuran johdannon mukaan järjestääksensä ja wiljelläksensä, s . o. että seura laajentaisi sitä waikutusta, johonka se, palkintoin jakamalla wiidelle maawiljelijälle Janakkalssa ja Kärkölässä, jo on tehnyt alkua. Kuhunkin seurakuntaan olisi ainoastaan yksi palkinto annettawa, joko yhdelle miehelle taikka jaettuna useammille, ja koska palkintoja tulisi kaikkiastaan 60, niin riittäisi niitä melkein kaikkiin seurakuntiin kumpaankin lääniin. Tämän suhteen tarwitsisi seura maawiljelyksessä hywin oppineen ja uutteran wirkamiehen, joka jakaisi wiljelysmaat, antaisi kaikenmoisia neuwoja ja tarkastelisi tehdyt työt, sekä myöskin auramiehen, joka neuwoisi kilpailioita kyntämisessä, ojittamisessa ja muissa käytännöllisissä tempuissa. Wastamainituista wirkamiehiä pitäisi seuran myöskin pyytämän hallitusta palkkaamaan. Toinen puoli epäili, ilmaantuisiko palkintoin etsijöitä, kun ei tähänkään asti ole sen useammat niillä lukua pitäneet. Siihen wastattiin, että kun asia kerta oli alussa, niin ei niitäkään aikaa myöden taitaisi puuttua. Oli hawaittu, että moni semmoinenkin, joka ennen jyrkästi on wastaansanonut ja mitättömäksi tuominnut uudenlaiset wiljelyskalut ja wiljelystawat, nyt jo rupee niitten etuja käsittämään, niin että on pyytänyt kaluja lainaksi ja alkanut esim. peltoja heinällä wiljelemään. Wanhuudeltaan on Suomen rahwaan luonnosssa, että riipuu lujasti kiini totutuissa tawoissa ja ajattelee pitkällisesti, ennenkuin johonkin uuteen wehkeesen ryhtyy. Mutta kun kerta muutamat omat säädyn miehet tekewät alkua, ja kokemukset sattuwat menestyä, niin kyllä sitte toiset perässä pyrkiwät. Muutaman wuoden kuluessa ehkä ilmaantuisi näissä molemmissa lääneissä hakioita kylliksi kaikkiin 60:een kilpapalkintoon. Kuin malliwiljelys näin tulisi täyteen kuntoon ja sen kautta parempi maawiljelys yleisemmäksi, niin sopisi palkintoin jakaminen lakkauttaa ja maawiljelyskouluja samoilla waroilla kustantaa. Siksi ehkä jo wähän useampia kansakoulujakin perustetaan ja ennestään warressa olewaiset kerkeewät wakaantua, niin että maawiljelyskouluihin saadaan kelwollisia oppilaita.

Maamies.

Lähde: Hämäläinen 8/2/1861