Jakobin paini.
(Gen VI, 1–4; XXXII, 23 ss.; Num. XIII, 34; Deut. II, 10; III, 11.)
Kirjoittanut Oskar Uotila


Ne tulivat muinen ne jumalat –
Miten sanoisin – kummaan puhtiin:
He heittivät nektarin humalat
Ja tunkivat neitojen luhtiin.
He laskivat ylhästä taivaastaan
Alas ihmistytärten luoksi
Näit’ emänniksensä ottamaan
Iki-ihanaisuuden vuoksi.
Mut jättiläispolvi puoleton
Sitä seurasi sekoitusta. –
Ja vaikka se ennen ollut on
Jo vedenpaisumusta
Se tapaus, niin sen arvaakin,
Ett’ arkki kun aalloilla häilyi,
Täss’ avarass’ arkissa Noakin
Pari jättiläistäkin säilyi.
Näist’ alkoi ne Enakin väkevät –
Vai mitä sä, lukija, virkat –
Jotk’ Israelin kansan näkevät
Pieniksi kuin heinäsirkat.
Sitä jatkoa, pait moni valtias,
Moabiss’ oli ylen yltä;
Og niit’ oli, Basanin kuningas,
Mitalt’ arkkunsa kolme syltä.
Sitä jättöä ajan harmahan –
Tuost’ oppineilla on harkka –
Oli polvien perästä varmahan
Myös Jakob, se patriarkka. –
Tätä Jaakkoa vihasi verehen
Ja vaanikin Esau ruotus;
Joen taa hinas Jaakko siis perehen –
Siit’ yli vei Jabbokin kotus. –
Kun turvan tuntein nyt yöksi hän
Jäi tälle-rannalle yksin,
Mies vieras, tullessa pimeän,
Kävi hänehen käsityksin
Sekä haastoi Jakobin painelemaan –
He painikin aamun koittoon –
Mut kuinka he siinä painelikaan:
Se vieras ei päässyt voittoon.
Oli oteltu auringon ylenemään,
Niin Jakobin reisjänne ratkes.
Mies, kysyen myös hänen nimeään,
Teki lähtöä, – painelu katkes.
«Sinä minusta melkein voiton veit
Nimes ei ole Jakob enää.
Olet Israel, Jumalanpainija. Teit
Tämän yön – Jumalallesi tenää.»


Lähde: Uotila, Oskar 1911: Oskar Uotila’n kootut runoteokset: lauluja ja tarinoita. Julkaissut Pertti Uotila. Suomalainen kustannus-o.y. Kansa, Helsinki.