J. L. Runebergin muisto
J. L. Runebergin muisto. (Ennen painettu Joukahaiseen VIII). Kirjoittanut Gustaf Gideon Forsman |
- Armas maa isien, runolaulun syntymä-seutu!
- Nyt suru täyttävi sun, katkera kaipaus on.
- Haikean sait sanoman: parahin sun poikasi kuoli,
- Maalimast’ muuttanut pois ruhtinas on runojen.
- Poissa nyt Runeberg on; salihin hän tähtien riensi,
- Oiva ja loistava kuin aurinko armahinen.
- Kuoren tempasi maa, runohengen vei koteron se;
- Saalihin sai komean Tuonela heltymätöin.
- Henki nyt taivahan on, hänen kuuluisa kunnia Suomen
- Rakkailla rannoilla sen aina hän mainio on.
- Tääll’ ei kalveta voi ylevän runoniekkamme muisto;
- Ainapa myös pysyvät nuo etevät jalotyöt,
- Jotka hän loi nerollansa ja joit’ ihailemme me täällä:
- Serbian maan säveleet, Hauta, mi Perhossa on,
- ”Hirvenhiihtelijät”, ”Nadeschda” ja pappilan ”Hanna”,
- ”Fjalarkin kuningas”, ”Vänrikki Stool” jopa myös
- Virret hurskauden sekä viel’ urohot Salaminin.
- Tähtinä rakkauden kaikki ne tuikkaelee. –
- Oi, sinä, Runeberg, loit älytöilläsi kunniapatsaan;
- Heittävi oivana tää loistoa ympäri maan.
- Kas, yli tunturien, yli vuorten harmaja-päiden
- Katsovi patsas tää, nousevi pilvihinkin.
- Myös koko Eurōpan jalot kansat antavat hälle
- Kunnian kuuluisan, mainehen kaunihimman. –
- Köyhä on maa isien, sä timantteja hukkahan etsit,
- Kultaki kiiltävi vain pienenä huuhtojallen.
- Kuitenkin moni maa, joka rikkahat aartehet kätkee,
- Onneva oisi se, jos, varrella vuos’-satojen,
- Laulaja nousisi sillen niin kuin Runeberg suuri;
- Sill’ äly oikea on kalliimpi kultoakin.
- Kansasi rakkaus aina sun hautasi vartija olkoon,
- Kaiho ja kiitollisuus multias kastakohon!
- Laakeriseppeli, min hymyhuulin viisas Apollo
- Puistossa Parnassin kietonut otsahas on,
- Seppelöi maatasi niin kuni maalaamaa kuvastossa
- Puittehet kultahiset, kaunihit piirielee.
- Suomen maisemat oot, salot, saaret, siintävät järvet,
- Rakkahat rannikotkin, synkeät myös erämaat
- Maalannut, kuvaten lumouksen aartehet niissä.
- Selvähän kertoelit kansamme luontehenkin.
- Suomelan astuvi mies kuvaelmistas esihin niin
- Suorana, valjuna kuin tääll’ lumimaassa hän on.
- Mutta kun leimahtaa sotaliekit, kun tykit paukkuu
- Julmalla jyskeellään, sankari on joka mies.
- Silloin selkenevät nuo tuimat, töykeät kasvot,
- Rinta jo aaltoelee, urheus täyttävi sen.
- Riemun ja uljuuden sulo-kyynel kaihtavi katseen.
- Taistelu, kuolemakin eest’ isänmaan jalo on.
- Puolustus kotimaan, kun vaara ja turmio uhkaa,
- On jalo työ tosiaan, on pyhä velvollisuus.
- Tappelukentällähän ihanimpia kukkia kasvaa;
- Oi! veriruusuja siell’ uhkeita uljaelee.
- Kuolon enkeli käy majesteetissaan yli kentän;
- Sankari-rintojen hän ruusuja poimielee.
- Runeberg armahinen, runotarten ystävä kallis,
- Kuuluisan kuvasit ottelun sankarien.
- Leikin mainehikkaan sulo-Suomesi kertoelit sie;
- Sykkimähän sydämet miesten ja naisien saat,
- Milloin vain lukevat runoelmias, taikka jos muutoin
- Mielehen juolahtaa Vänrikin kertoelmat.
- Nukkuos tyynenä nyt, sinä Pohjan laulaja-joutsen!
- Kansasi kiitollisuus kaunihin palkkasi on.
- Tauonnut kipus on, monivuotinen vaivasi tänne
- Tuskan jäi tupihin, terveyden sinä sait.
- Henkesi autuuden ilojuhlia huoleti tuolla
- Tähtien tuikkivien turvissa viettävi nyt.
- Kiitos on Jumalan, hänen on myös kunnia aina,
- Kantelo-kultaisen että hän Suomelle loi,
- Vieläpä lyyrankin ihanaisen, min lumous saa
- Poistumahan povien jäät sekä niettehetkin.
Lähde: Forsman, Gustaf Gideon 1882: Pohjolan puolukoita: keräymä runoja, suomennoksia ja alkuperäisiä, sepinnyt G. G. F. G. W. Edlund, Helsinki.