J. H. Erkolle (Luoto)

J. H. Erkolle.

Kirjoittanut Kaarlo Luoto


Nyt tyhjä on sun pesäpuus,
pois lensit lehdostasi muille maille,
ja vaiti on sun laulusuus,
jäi kansasi sun kanneltasi vaille.
Niin paljon lauloit Pohjolaan
sä päivää, rauhaa, kevään kukkasia
ja lauloit rintaan uupuvaan
sä aina toivon, elon orahia.
Ja puhdas sävel aina soi
ja hellä, herttainen sun sielustasi,
se tyyntä mielen myrskyyn toi;
vain hyvän voitto oli uskonasi.
Niin kirkasta ol’ laulelmas
ja armasta kuin kotipuron soitto;
se syöpyi sieluun kansallas,
ja laulajan on parahin se voitto.
Sä rakas olit kansalles,
se tietää, tuntee paljon antaneesi;
se ikää toivoi osakses
ja vuotti heläjävän kanteleesi.
Näit, kuinka päivää taottiin
ja olit myötä, kuulit, paljat kilkki,
vaan miellyit tuonen neitosiin –
ja täälläkin jo huomenrusko pilkki.


Lähde: Luoto, Kaarlo 1908: Ristikon takana. R. Tuomi, Helsinki.