J. H. Erkolle (Luoto)

J. H. Erkolle. Kirjoittanut Kaarlo Luoto

Nyt tyhjä on sun pesäpuus,

pois lensit lehdostasi muille maille,

ja vaiti on sun laulusuus,

jäi kansasi sun kanneltasi vaille.

Niin paljon lauloit Pohjolaan

sä päivää, rauhaa, kevään kukkasia

ja lauloit rintaan uupuvaan

sä aina toivon, elon orahia.

Ja puhdas sävel aina soi

ja hellä, herttainen sun sielustasi,

se tyyntä mielen myrskyyn toi;

vain hyvän voitto oli uskonasi.

Niin kirkasta ol’ laulelmas

ja armasta kuin kotipuron soitto;

se syöpyi sieluun kansallas,

ja laulajan on parahin se voitto.

Sä rakas olit kansalles,

se tietää, tuntee paljon antaneesi;

se ikää toivoi osakses

ja vuotti heläjävän kanteleesi.

Näit, kuinka päivää taottiin

ja olit myötä, kuulit, paljat kilkki,

vaan miellyit tuonen neitosiin –

ja täälläkin jo huomenrusko pilkki.

Lähde: Luoto, Kaarlo 1908: Ristikon takana. R. Tuomi, Helsinki.