J.W.M. (Suomen Julkisia Sanomia)

Onko syytä waiwaishoidon hylkäämiseen wai parantamiseen? Kirjoittanut J.W.M.

Onko syytä waiwaishoidon hylkäämiseen wai parantamiseen?

Kuin ainoastaan waralliselta puolelta tätä asiaa katselemme, niin pian joudumme samaan päätökseen, kuin muutamat nykyjään owat tulleet, että muka laillisesta waiwaishoidosta ei muuta olisi kuin waiwaisuuden lisää; mutta, kaikkine todistuksineen, tuntuu tämä päätös kuitenkin oudolta ja muistuttaa ainoastaan siitä riidasta, jota warallisuuden walta on alinomaa nostanut köyhän ihmisarmoa wastaan; — sentähden waatinee oikeus ihmisarwon puoltakin tutkimaan, ennenkuin armeliaisuus laittomaksi tuomitaan.

Tässä näin sekawassa, taikka oikeemmin hämmennetyssä,asiassa pitänee aiwan alusta alkaa, ja kysyä: onko köyhyyteen muuta syytä kuin laillinen waiwaishoito? Alinomaa kuullaan walitettawan ja wiimeksi on Suometar, historiasta otetuilla esimerkeillä, kokenut näyttää kuinka waiwaisten luku on sitä määrää enennyt kuin waiwaiuholhous on käynyt paremmaksi, — ja kukapa tuota ei todeksi uskoisi, joka tietää kuinka ihmiset owat taipuwaiset toisen niskoilla elämään, jos se waan menestyy. Mutta katsotaanko tarkemmin waiwaisholhouden tarkoitusta, joka on niiden auttamiseksi jotka eiwät millään keinoin woi ansaita henkensä elatusta, niinkuin sairaat, raajarikot, wanhat, ala-ikäiset j. n. e.; niin näyttää nämät historialliset esimerkit ikäänkuin tokottowan sitä luonnotonta asiaa, että kuta enemmin waiwaisholhous on parantunut, sitä enemmin on työn arwo wähennyt ja sentähden sitä usiampi hätään tullut, kuta enemmin on armeliaisuus työtä tehnyt, sitä enemmin owat ihmiset sairastuneet ja särkeneet jäsenensä, sitä kiiruummin wanhentuneet, sitä kauemmin pysyneet ala-ikäisinä j. n. e.; taikka tarkoittanewatko nämät esimerkit sanoaksensa, että kuta enemmin waiwaisholhous on parantunut, sitä wähemmin on waiwaisia puutteesen nääntynyt, joten heidän lukunsa wuosi wuodelta on enenemään päin. Olipa tarkoitus kumpainen tahansa, niin lienee kuitenkin huomaamatta jäänyt, että samaa rinttaa kuin waiwaisholhous on parantunut, on saattanut muita köyhyyden tuottamia syitä lisäytä, — ja se juuri onkin tuntuwasti tapahtunut Englannissa, jonka Suometar on esimerkiksi ottanut. Ala-ikäisyyden, wanhuuden, sairauden ja waiwaisuuden tähden työhönkykenemättömiä on Englannissa niinkuin muuallakin löytynyt, ennenkuin laillisesta waimaisholhoudesta on puhuttukaan ;mutta kuin armahtawaisuudella ei laillista kehoitusta ollut, niin usiampi ei tahtonut heistä mitään tietää, eikä siis tiennytkään muusta kuin omasta warallisuudestaan, jonka onnioli kukatiesi ansiottakin hänen käteensä työntänyt. Kaikki oli onnellisesti; armeliaat jakoiwat hiljaisuudessa waroistansa waiwaisille ja kuin heiltä loppui, niin ei heidän hätänsä kowaluontoisiin koskenut ennenkuin laki käski, että näidenkin tiedossa "piti köyhiä ja waiwaisia olemaan ja heti niitä olikin". Näin on oikeastaan laillinen waiwaisholhuus köyhiä, ja waiwaisia siittänyt, ja mitä se liiemmän on siinä asiassa tehnyt, niin se on luettawa niiden huolimattomuudeksi, jotka, ollessansa waiwaisholhouden edusmiehinä, eiwät ole wiitsineet tarkoin tutkia köyhäin tilaa paikkakunnissansa eikä omin silmin katsella heidän elantoansa, waan wiekasteliain käteen älyttömästi apuwaroja jakaneet. Eihän sitten muuta ole woinut tapahtuakaan kuin, että kuta enemmin senlainen huoleton armeliaisuus on enennyt, sitä enemmän on waiwaisuutta karttunut niin Englannissa kuin muuallakin. Tällaisesta köyhäin ja waiwaisten kotoelosta huolimattoman waiwaisholhouden rinnalla on warallisuuden walta polkenut työ-ansion ja työntänyt monen wihattuin waiwaisten lukuun. Jolla ei wakinaista omaisuutta ole, sen täytyy elää käsityöstä; waan kuin warallisempi tekee saman työn massinoilla ja höyrykoneillansa helpompaan hintaan, niin täytyy työntekiän sitoutua wiimein hänen palvelukseensa ja olla tyytymäinen siihen palkkaan, kuin waprikan isäntä tahtoo antaa. Niin on omawoitto wääntänyt ihmiskunnan hyödyllisimmätkin keksimiset, ei yhteiseksi hyödyksi. waan erinäisten rikastuttamiseksi, ryöstäen työntekiältä osallisuuden muihin ihmisoikeuksiin paitsi kuolemaan. Pää-oma on teollisuuteen tarpeellinen ja siinä suurimman työn tekee; waan jos omaisuuden isäntä työttömin käsin tuhansia woittaa samalla kuin hänen työwakensä ei kaikessa otsansa hiessäkään woi saada leipäänsä, ja siis sitä wähemmin tulewia wanhuuden taikka muita kowan onnen päiwiä turwata, — siinä käytetään warallisuuden woima köyhän ansiossaan pettämiseksi. Jos köyhälle olisi syntymältänsäkään ihmisen arwoa suotu, niin aiwan selwältään luulisi sen todeksi näkywän, että työntekiällä on wähemmän syytä köyhyyteensä kuin joutilasten huwituksissa eläwällä herralla ansiota rikkauteensa. Siihen wielä tulee, että kuin semmoisessa teollisuuden kukoistusmaassa, kuin Englanti on, joku waprikan taikka lasitehtaan isäntä peräypi toimestansa, niin jää satoja työntekiöitä perheillensä leiwättömäksi, ja semmoisia tapauksia sattuu lukemattomia muuallakin. Kysytäänpä sitte: onko tämänlaisissakin tapauksissa waiwaisholhous, ja siitä muka itäwä eteensä-katsomattomuus köyhyyden ja wiheliäisyyden syynä? taikka jos ei tämmöisiäkään tapauksia satu: auttaako eteensäkatsomus työmiestä wanhana ja muuna huonona päiwäna uhkaawasta wiheliäisyydestä, kuin hänen itarasti wähennetty palkkansa ei tahdo jokapäiväiseksi elatukseksikaan ulottua? Entäpäs wielä; — ja waikka moni on huolettomuudellansa ja taitamattomuudellansa joutunut köyhyyteen, niin on usiampi kuitenkin kaikkene ahkeruutenensa saanut sitä kärsiä lapsuudesta wanhuuleen saakka. Ei tuo auta eteensä näkeminen kaikesti Suomessakaan. Moni talonpoika näkee asiansa takaisin käywän ja wiimein köyhtywänsä; waan ei woi auttaa kuin ei ole tietoa, ei taitoa niin paljon kuin hänen taloutensa waatisi, toinen hätäypi pois maaltaan, kuin ei ole luottoa niin paljon, että lainawaroja saisi työnsä awuksi. Tultuansa wiimein työwäen osalle, näkee hän palkkansa idarretuksi mitättömiin, josta suinkaan ei ole isoja turmia wanhana päimänä. Teollisuus ei kyllä ole Suomessa wielä niin luonnottomaksi käynyt, että se erinäisen työn arwon olisi polkenut ja niin tehnyt työntekiästä warallisen orjan; suomalainen työntekiä on toisella lailla joutunut warallisen waltaan. Jo ruotsin aikana oli irtanaisina olewille ruunun työlaitokset ja wankihuoneet uhkana, ja niin peljättäwät owat wielä nytkin joutilaitten kirjat, että huonoina työ-aikoina täytyy warattoman waikka paljaalla ruokapalkalla toisen työhön koko wuodeksi sitoutua, jos waan tahtoo wapailla jalwoin käwellä. Typeräthän rikkaat silloin olisiwat kuin palkollista rupeaisiwat liialla palkalla rikastuttamaan. Sitäkin ainoaa keinoa, jonka warattomat owat keksineet päästäksensä Suojelustani pakoituksesta, nimittäin naimista, on kutsuttu ainoastaan ajattelemattomuuden hedelmäksi; waikka siihen on usiasti taitanut ihmisarwonsa tunteminen ja itsenäisyyden pyytäminen köyhääkin kehoittaa. Köyhäin naimisista ei kyllä seuraa paljon muuta kuin köyhyyttä; waan niin kauan kuin warattomalla itsenäisyyden oikeutta ei muutoin ole, niin kuka häntä siitä woisi moittia. Varallisen palwelukseen on köyhä lain kautta sidottu ja sitä ei kukaan isäntä moiti; mutta kuin laki on muistanut häntä turwata waiwaisuuden päiwänä, jona hän ei työhön kykene, niin sitä moittii kaikki. Tulleeko kaikki tämä sekannus siitä, että köyhän hengelle ei myönnetä täyttä arwoa eikä ihmisen luonnollisia oikeuksia, wai tulleeko siitä että köyhyyden syitä ja köyhän elämää ei ole oikeen joudettu silmäilemäänkään sita wähemmin tutkimaan? Olkoonpa kummin puolin tahansa, niin ainakin se perään ajattelemalla todeksi näkyy, että itse waiwaisholhous luonnoltansa ei ole waiwaisuuden pää-syy, niinkuin huudetaan; mutta jos itse asiassa kuitenkin niin tapahtuu, niin on syy jakajissa, jotka jokaisen laiskankin köyhäin ja waiwaisten lukuun ottawat.

Kaikissa maissa, missä kansallinen elämä on täydellisemmäksi kiehtynyt ja kullekin ihmiselle ihmisen arwo annettu, on waiwaishoito tarpeellisena ja wälttämättömänä pidetty, waikka waimaishoidon wäärin käyttäjiä ei ole milloinkaan puuttunut; jonkatähden ainoastaan eriluuloja on ilmaunut sen waikutuspiirin määräämisestä. Muutamat katsowat laillista waiwaisholhoutta ainoastaan esteeksi ja wastukseksi erinäisen armeliaisuuden ja kristillisen rakkauden waikuttawaisuudelle; mutta siinä siwussa eiwät muista kuinka paljon waiwaisuutta ja wiheliäisyyttä jää waiwaishoidolta huolimatta salaan, jossa kyllä erinäiselle on siaa; eiwät myöskään muista, että jos waiwaisholhous olisi wapaa-ehtoinen, niin suuriosa heittäisi ihmiswelwollisuutensa kokonaan ihmisystäwäin hartioille, ja oman hyödyn pyytäjät, jotka usein owat köyhäin wiheliäisyyteen syynä, tulisiwat kokonaan wapautetuiksi heitä auttamasta. Senkaltainen epätasaisuus welwollisuuksissa käwisi köyhemmissä paikkakunnissa liian raskaaksi niille, jotka kuunnellen omantuntonsa ääntä tahtoisiwat waitvaisia holhoa. Senkautta tulisi wielä kamalammaksi muuan asia, jota nykyisien waiwaisasetuksien nurkujat eiwät ole huomainneetkaan, sen wuoksi että se on wanhemmista ajoista. Juuri se asia, nimittäin, että ”kunkin seurakunnan pitää itse elättää köyhänsä”, on mahtanut warsinkin tänä kowana aikana raskaalta tuntua köyhissä seurakunnissa, joissa parempinakin ”aikoina on monta awun tarwitsemaa, ja wähä auttamaan kykenewiä. Koska senlaisen määräyksen mukaan köyhemmiltä seurakunnilta menee ankarat köyhäinmaksut, sen suhteen kuin rikkaimmat maksawat aiwan wähän; niin pitäisi waiwaisholhomakuntain olla jotenkin niin yhdistettynä, että maksuin jakaminen käwisi paremmin kunkin seurakunnan woiman mukaan. Tästä olisi luullaksemme, paitsi köyhempäin seurakuntain kewennystä, wielä sekin woitto, että, kuin rikkaammat seurakunnat maksaisiwat woimainsa mukaan, waiwaiswarat saataisiin, paremmin kuin nyt on mahdollinenkaan, ulottumaan köyhyyden estämiseksikin ennenkuin tämä waiwaisuudeksi kokonaan muuttuu.

Tulewaa wiheliäisyyttä estäwissä toimissa olisi turwattomain orpolasten kaswatus ensimäinen; waan kuin siihen on jo Kansakoulu-asetusten ehdotuksissa hylviä toiwoja annettu, niin mainitsemme ainoastaan muutamanlaista wiheliäisyyttä, jota nykyinen waiwaisholhous ei pysty auttamaan, waikka se waiwaisholhouksen huoleksi kypsyessään on usein hirwittäwässa määrässä. Tämä on se wiheliäisyys, joka asuu juomarin majassa, se wiheliäisyys, jota ei erinäiselläkään armeliaisuudella woida auttaa; silla sekä ansaitun että armeliasten ihmisten antaman palan ryöstää juomari itkewäin lastensa ja murheesta nääntywän wainionsa suusta; jota elämää hän pitentää, kunnes hänen ruumiinsa turmeupi niin että pääsee holhottawien waiwaisten joukkoon; silloin myös hänen jo aikoja sitten wiheliäisyyttä ja hätää kärsiwä perheensä otetaan samaan turwaan, ellei se jo ole kerjennyt murheen, ahdistusten ja puutosten alla uupua. Eiköhän senlaisten wiheliäisten perhettenkään wuoksi, ellei waiwaisholhouttakaan tahdottaisi senlaisista tulokkaista waroa, eiköhän jo senkään tähden, sietäisi jotaan keinoa aikanaan keksiä. Luullaksemme olisi se sopiwinta, että kuhunkin seurakuntaan rakettaisiin isompi yhteinen asunto, johon juomarin perhekunta muutettaisiin, ja hän itse pidettäisiin tarkalla silmällä sekä hänen perheensä että ansaitun saantinsa ja oman terweytensä turwaksi. Tällä keinoin säästyisi waiwaisholhous monesta huolesta, joita juomarin wiheliäisestä perheestä ja wieläpä hänestä itsestäänkin lopussa sille wiimein kokoupi. Tämän niinkuin muidenkin waiwaisuuden ja wiheliäisyyden syiden edeltä wäistäminen on kaikin puolin kansakunnalle keweämpi, kuin täyteen määrään tuleentuneen wiheliäisyyden holhominen.

J.W.M.

Lähde: Suomen Julkisia Sanomia, n:o 24, 26.3.1857