Jättiläinen ja keri

Jättiläinen ja keri.

Kirjoittanut Frans Mikael Franzén


Kerrampa jättiläinen,
vuorellaan vaanien,
sai nähdä kerisen,
mi oli niin miesmäinen.
Ravittuna hän sen
kuitenkin syömään läksi,
kun suurten syötäväksi
pitääpi pienien.
»Otukset kaikki perin
tän puiston on mun», niin
hän huus ja hyppysiin
näpisti maasta kerin.
»Mit’ tahtoo armonne?»
piipitti keri. – »Pian
saat vapaan asuinsijan
vatsaani, tiedä se».
»O, kiitos! Siitä mullen
on liiaks kunniaa.
Yks seikka luvatkaa,
ennenkuin syödyks tullen».
»No lupaan sulle tään». –
»Vaan vannokaa se pitää». –
»Mä vannonkin; siis mitä?» –
»Mua älkää syökökään!»
Hei, törmän taakse karkaa
samassa kerinen;
vaan koura jällehen
käy niskaan keri parkaa.
»Todista, seutu, voi!
jumalat, valat turhaa
on hänestä: hän murhaa!»
noin keri vaikeroi.
»Oh, hiljaa!» julmus vastaa
ja kerin maahan lyö.
»Ei huoli jumalasta,
ken ihmisiä syö».


Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.