Jättiläinen ja keri
Jättiläinen ja keri. Kirjoittanut Frans Mikael Franzén |
- Kerrampa jättiläinen,
- vuorellaan vaanien,
- sai nähdä kerisen,
- mi oli niin miesmäinen.
- Ravittuna hän sen
- kuitenkin syömään läksi,
- kun suurten syötäväksi
- pitääpi pienien.
- »Otukset kaikki perin
- tän puiston on mun», niin
- hän huus ja hyppysiin
- näpisti maasta kerin.
- »Mit’ tahtoo armonne?»
- piipitti keri. – »Pian
- saat vapaan asuinsijan
- vatsaani, tiedä se».
- »O, kiitos! Siitä mullen
- on liiaks kunniaa.
- Yks seikka luvatkaa,
- ennenkuin syödyks tullen».
- »No lupaan sulle tään». –
- »Vaan vannokaa se pitää». –
- »Mä vannonkin; siis mitä?» –
- »Mua älkää syökökään!»
- Hei, törmän taakse karkaa
- samassa kerinen;
- vaan koura jällehen
- käy niskaan keri parkaa.
- »Todista, seutu, voi!
- jumalat, valat turhaa
- on hänestä: hän murhaa!»
- noin keri vaikeroi.
- »Oh, hiljaa!» julmus vastaa
- ja kerin maahan lyö.
- »Ei huoli jumalasta,
- ken ihmisiä syö».
Lähde: Franzén, Frans Mikael 1891: Valikoima Frans Mikael Franzénin runoelmia. Suomentanut Em. Tamminen. Otava, Helsinki.