Järvi ja sydän.

Kirjoittanut August Favén


On järven pinta tyyni vallan, on!
Sen aallot vaipuivat jo lepohon
Kun tuulen henki vieno uinahtaa.
Kas kuin sen kalvo sini taivahan
Ja illan ruskosenki hohtavan
Näin selvällensä, tyynin kuvastaa.
Se kuvastaapi rannan ruususet
Ja pinnallansa uivat lummehet,
Ja siitä päivän säde heiastuu.
Kun kurotan ja katson alaspäin
Niin näen kuinka tuossa edessäin
Ikäänkuin toinen taivas avauu.
Jo tunnen taasen vienon tuulosen,
Mi kiidättääpi yli seutuen.
Se virehillä järven himmentää,
Sen kuvat kaikki katoavatkin
Kun järven pinta nousi aaltoihin
Ja taivas toinen e’estäin häviää.
Tuo järvi sydämeni kuva on,
Mi elon myrskyssä on levoton,
Kun rauhan kuva siitä katoaa;
Vaan kun on elo tyyni, rauhainen,
Kun tauonnut on vire vastusten,
Se onnen taivahisen kuvastaa.

A[ugust]. F[av]–én.


Lähde: Tampereen Sanomat 23.7.1879.