Jänö-Jussi ja Kettu-Repolainen

Jänö-Jussi ja Kettu-Repolainen.

Kirjoittanut Immi Hellén


Lunta tiuhaan pyryttävi,
jänö juosta hyryttävi,
loikkaa pitkin hankivuorta,
purasevi haavankuorta.
Taas jo kiekkona se kiitää,
lumihiutaleena liitää.
Repolainen pörröturkki
pesän suulla seistä kurkkii:
Mitäs siellä sipsuttelet,
hörhökorva hipsuttelet?
Jänö:
Lämpimikseni mä vähän
poljen talvitietä tähän.
Tuli vilu, senhän tiesi,
kun on kylmä tuvan liesi.
Kettu:
Tule meille, Pupuparka,
miksi olet kaino, arka?
Meill’ on paljon polttopuita
lämmitellä sääriluita.
Pannaan hyvä hoittu pesään,
viivy vaikka ensi kesään.
Jänö:
Suuri kiitos kutsumasta!
Mull’ on myöskin viisi lasta,
nekin tupahasi tuon ma,
sen jos sallit, kettu kuoma.
Kettu:
Vielä kysyt, velikulta,
kaikin saatte suojaa multa.
Joudu, joudu, nopsajalka!
(itsekseen)
Nyt ne mulle kestit alkaa.
Yli hangen jänö luippii,
korvat hörhöllänsä huippii,
juoksee, että viikset vilkkaa,
Kettu-Repolaista pilkkaa.
Repolainen pörroturkki
pesän suulla seisoo, kurkkii.
Vesi kielelle jo kierii,
mutta päivät, viikot vierii –
eipä jänö tuonutkaan
surman suuhun poikiaan.


Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.