Jänö-Jussi ja Kettu-Repolainen

Jänö-Jussi ja Kettu-Repolainen. Kirjoittanut Immi Hellén

Lunta tiuhaan pyryttävi,

jänö juosta hyryttävi,

loikkaa pitkin hankivuorta,

purasevi haavankuorta.

Taas jo kiekkona se kiitää,

lumihiutaleena liitää.

Repolainen pörröturkki

pesän suulla seistä kurkkii:

Mitäs siellä sipsuttelet,

hörhökorva hipsuttelet?

Jänö:

Lämpimikseni mä vähän

poljen talvitietä tähän.

Tuli vilu, senhän tiesi,

kun on kylmä tuvan liesi.

Kettu:

Tule meille, Pupuparka,

miksi olet kaino, arka?

Meill’ on paljon polttopuita

lämmitellä sääriluita.

Pannaan hyvä hoittu pesään,

viivy vaikka ensi kesään.

Jänö:

Suuri kiitos kutsumasta!

Mull’ on myöskin viisi lasta,

nekin tupahasi tuon ma,

sen jos sallit, kettu kuoma.

Kettu:

Vielä kysyt, velikulta,

kaikin saatte suojaa multa.

Joudu, joudu, nopsajalka!

(itsekseen)

Nyt ne mulle kestit alkaa.

Yli hangen jänö luippii,

korvat hörhöllänsä huippii,

juoksee, että viikset vilkkaa,

Kettu-Repolaista pilkkaa.

Repolainen pörroturkki

pesän suulla seisoo, kurkkii.

Vesi kielelle jo kierii,

mutta päivät, viikot vierii –

eipä jänö tuonutkaan

surman suuhun poikiaan.

Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.