Jäänlähtö Kääpän joesta

Jäänlähtö Kääpän joesta. (A. Piirikivi.) Kirjoittanut Ado Piirikivi

Kauvan kattoi rantoasi

Lunten laajat peittehet,

Kauvan kietoi aaltojasi

Jäiden kylmät kytkyet.

Usein päälle peittehesi

Uhkuit, hanget hautoen,

Mut sait kelpo harteillesi

Katteen kaksinkertaisen.

Valtoas on vaimennellut

Talvi, vanha vainomies.

Ootko suotta ponnistellut,

Suotta mereen käynyt ties?

Ukko pilvivaippahansa

Kätkee armaan auringon;

Tuul’ vie pilvet helmassansa

Hajalleen ja roukkohon.

Ukon ään’ käy korkealla,

Pilvist’ ampuu Pitkäinen.

Maassa hirmu-hirnunnalla

Kulkee myrsky raivoten,

Paljon turmaa aikaan saapi,

Sade maahan virtoaapi.

Puro pieni lainehtiipi,

Mäeltä rientää notkoon päin;

Läpi tien ja maan se hiipii,

Kääpän puoleen käännähtäin.

Tuuli vinkuu,

Lumi sinkuu,

Oksat ohkaa,

Veet ne vohkaa

Täyttäin Kääpän tupo tulvilleen:

Vesi nousee valkovaahtoineen.

Kauvas kuuluu Kääpän roiske,

Vetten loiske,

Jäiden jyske,

Rantain ryske:

Jää jo lohkee – lohkee lähtien!

Huimast’ huudan sille riemuiten:

Riennä, lennä,

Joesta ennä,

Kahle lauhain lainehien,

Kate kaunorantasien!

Pauvanne kun pauhoaa,

Voiman, voiton Kääppä saa.

Niin sun kylmän kahlehista

Kevät päästi kaunoinen;

Läpi surun sulkusista

Jouduit riemujuhlallen.

Nyt sä uhkut uusin toimin,

Nouset vapauden voimin,

Rannan hanget hajoovat,

Vetten vaahtoon vajoovat.

Nouse, mutta muista taas:

Äyrään all’ on armas maas!

Äärihinsä astuu hyrsky,

Laine heittää loiskunnan,

Möyryynnästä taukoo myrsky?

Päivyt paistaa rauhaisaan.

Kas, mi tuolla veessä väikkyy

Kaikuvasti kalskaten?

Kalevaisten kalpa läikkyy

Läpi laineen hiljaisen.

Lähde: Jännes, Arvi 1889: Muistoja ja toiveita ystäville jouluksi. Weilin & Göös’in Osakeyhtiö, Helsinki.