Istun metsän kivellä

Istun metsän kivellä.

Kirjoittanut Larin-Kyösti


Istun metsän kivellä
ja puihin puutuu tuuli,
poskeni on polttava
ja sininen on huuli.
Sataa lunta oksille
ja kaikkiall’ on lunta,
hiljaisuuden hivellessä
täällä sais kai unta.
Läpi metsän huurteisen
käy sinertävät siimat,
poissa täält’ on ahdistus
ja poissa kivut, kiimat.
Ilta lykkää syöstävää
ja yö se lankaa jatkaa,
katajien kapsahtaissa
utu-tyttö matkaa.
Hiihtää taikasauvoineen
ja oksat tieltään siirtää,
katsoo silmin sumuisin
ja pilkut lumeen piirtää.
On kuin sydän valkeneis
ja suloinen ois piina,
pääni alus kannel ois
ja kinos paariliina.


Lähde: Larin-Kyösti 1901: Unta ja totta. Otava, Helsinki.