Isoäiti
Isoäiti. Kirjoittanut Arvid Genetz |
- Talossa taattoni ol’ ennen vanha muori:
- Me «gulle Farmor’iksi»[1] häntä kutsuimme.
- Ol’ tarkka hällä silmä, juhlallinen kuori,
- Mutt’ ystävällinen hän oli kaikille;
- Hän pyylevänä istui liekkutuolissaan
- Ja aina nuuskasi ja aina neuloi sukkaa,
- Ja valko-négligé se peitti valkotukkaa,
- – Hän oli köyhän nimismiehen leski vaan.
- Hän puhui suomea kuin muukin Turun nainen,
- Sen hullunkurisuutta nauroin «monda kerdaa»,
- Ja ruotsinkieltä lauloi hän kuin Ruotsalainen,
- Ja hänen lauseparsillaan ei ollut vertaa.
- Jo Ruotsin aikana ol’ hältä mennyt nuoruus,
- Kesk’-iällään ol’ tullut «Vanhaan Suomehen»,
- Ja Ruotsin prameus ja Suomalaisen suoruus
- Hänessä solminneet ol’ liiton herttaisen.
- Mä aamuin nousin ennen muita useinkin
- Ja puolihämärissä yksin leikitsin;
- Mut kello kuus ma hiivin mummon luoksi:
- Siell’ oli valkeaa, siell’ oli lempeä,
- Ja tarjona ol’ kahvitilkka lämpimä;
- Ja sitten pitkin sekä poikki juteltiin,
- Ja hauskat kertomukset virtanansa juoksi:
- Hän haasteli, mä kyselin ja kuuntelin.
- Ajoista menneistä hän kertoili jos jotaan:
- Isänsä lähtöä hän muisti Kustaan sotaan,
- Niskassa kankipalmikko ja miekka vyöllä,
- Kun sotaan yhtyä ol’ tullut käsky yöllä.
- Kuin eilispäiv’ ol’ Suomen sota muistossansa.
- Kun kurja neljäs Kustaa pantiin viraltaan,
- Hän oli Tukholmassa sisartensa kanssa
- Ja tunsi Adlercreutz’in, maansa kostajan.
- Häll’ isoäit’ ol’ ollut Silfversparreja –
- Se nimi mummon suusta vasta helkähteli –
- Ja presidentti Feuerstern’in johdolla
- Hän nuorna Télémaque’in ranskaks opiskeli.
- Ja Suomen valta-ylimysten joukkioon
- Likeinen tuttavuus tai heimo hänet kytki:
- Hän tuns Depont’it, Rehbinder’it, Armfelt’itki,
- Ol’ kummi – turha työ – myös Casimir von K:n.
- Hän oli niinkuin keskipiste kodissan’,
- Kuin aurinko, jonk’ ympärillä kaikki pyöri,
- Jon silmäin alla kaikki liikkui, toimi, hyöri
- Ja jolle kaikki teki tilin toimistaan;
- Voi piikoja, jos päivällist’ ei tuonehet,
- Kun mummo huomautti: «Hon är redan ett!»[2]
- Kun valkolakissan’ ens-lyyry välkkäeli,
- Ja jouduin eukon kysymysten uhriksi,
- Ja kaikki vaiheeni hän tarkoin tutkiskeli,
- Ja «kalaasista» tunnustin, kuin minut kaas se,
- Niin mummo murahtain: «Nej si man på de’ ase’!»[3]
- Toi kihlasormuksensa muistoks sormeeni.
- Välistä koreissaan tul’ meille Maija-Liisa,
- Jok’ aikaisin mun hurmas silmin kaunehin,
- Mut mummon katsehet ne kääntyi pukimiin,
- Ja tulleelle hän virkkoi lausein lempein:
- «Kom hit, mitt gull, och dina agremanger visa![4]
- Postilloja ol’ meillä montakin, ja niistä
- Enimmin ukko Lutheerusta viljeltiin,
- Mut välistä me, noudattaen mummon mieltä,
- Otimme jälkiruuaks saarnan Hagberg’istä:
- Kas siin’ ol’ miestä, siinä Ruotsin aijan kieltä!
- Schaumann’in ääressä hän saattoi uinahtaa,
- Sanoen sitten: «Biskopen var läng i da’!»[5]
- Kun vanhus sairastui, ja tohtor’ niinkuin kaarne
- Ajokseen tahtoi iskeä, niin sairas pani top:
- «Nej, nej, min nådiga herr Doktor, sota barne’,
- For Guds skull inga knifvar på min gamla kropp!»[6]
- Vanhuuden vaivoista hän nukkui rauhaan Herran.
- Jo aikaa monta on, kun hältä viime kerran
- Sai kuulla tunnettua: «mjuka tjänarinna!»[7]
- Mut muistonsa, kuin Syyskuun ilta ihana,
- Kuun kirkastama, tyyni, lämmin, taruisa,
- Muistoistan’ muinaisist’ on milt’ei herttaisinna.
1889.
- ↑ Isoäiti-kullaks.
- ↑ Kello on jo yksi.
- ↑ Kas vaan sit’ raatoa!
- ↑ Tul’ tänne kuldasein ja näytä koristeesi!
- ↑ Pispa oli pitkä tänään!
- ↑ Ei, armollinen herra Tohtor’, lapsi kulda, Ei Herran tähden veist’ mun vanhaan ihooni!
- ↑ Nöyrä palveljanne!
Lähde: Jännes, Arvi 1889: Muistoja ja toiveita ystäville jouluksi. Weilin & Göös’in Osakeyhtiö, Helsinki.