Isänmaasta ja Isänmaanrakkaudesta

Isänmaasta ja Isänmaanrakkaudesta. Kirjoittanut Tuntematon.

22.1.1979

Isänmaasta ja Isänmaanrakkaudesta.

Jos,katselemme ihmisiä, ja ihmiselämää, niin huomaamme että ihminen aina elää yhteydessä muiden ihmisten kanssa. Semmoinen on laita niin willeissä kuin siwistyneissä. Ihminen elää aina Yhteydessä muiden kanssa, sillä toisini ei woi olla. Ihminen ei tule toimeen yksin, ei ruumiin eikä hengen puolesta. Voidakseen elää, rawita itseänsä, voidakseen werhota ruumistaan, saadakseen turwäa pakkasta, hellettä ja rajuilmaa wastaan, tarwitsee, ihminen muiden apua. Ihminen ja meidän käsityksemme ihmisestä on niin tähän yhteiselämään kiintynyt, että meidän on miltei mahdotonta ihmistä ulkopuolella yhteiselämätä. Semmoinen ihminen ei ole enää ihminen, hän on luontokappale, hän ei saa puhua ei ajatella, häneltä puuttuu omatunto, usko, - kaikki ihmisen omaisuudet. Meidän täytyy siis ajatella ihmistä yhteiselämässä muiden kanssa ja jokapäiwäinen kokemus osoittaakin että ihminen monen monituisissa suhteissa on toisista riippuwa.

Yksinkertaisin ja suorin yhdistys ihmisten kesken on perhe. Mutta perhe kaswaa, lapset tulewat täysi-ikäisiksi eroawat kodistaan, perustawat uusi perheitä, jotka taas hajoawat synnyttäen uusi. Perhekunta kaswaa sukukunnaaksi. Sukukunnat asettuwat, laajenewat, muodosstaen pitäjiä, kaupungeita, kihlakuntia, wihdoinpa kansakuntia. Kansakuntaan kuuluwain ihmisten yhteistä olopaikka sanotaan isänmaaksi.

Kääntäkää wähäksi aikaa huomiotannelyhykäiseen esitelmään isänmaasta. Isänmaa ei ole uutta eikä kaukaista, se on ihmisten wanhin perintö jaa lähin ystäwä. Mutta kaikki eiwät huomaa tämän olemassa olemisesta; senvuoksi on tärkeätä huomauttaa siitä.

Isänmaan sana on meidän aikanamme saanut pyhän kai'un. Tuntuu kuin rinta tykkisi kowemmin, tuntuu ikäänkuin weri suonissa kiehuisi palawammin, kun kuulee isänmaan nimen mainittawan. Mitä on sitten isänmaa? Pieni maankappale, pieni maanpalsta suurella maanpallolla, jossa isämme owat eläneet, toimineet ja henkensä heittäneet, jossa me itse olemme syntyneet ja kaswaneet, jossa me par'aikaa toimimme ja jonka helmassa itsekin wihdoin saamme suojamme. Tämä maankappale wuorineen, metsineen, järwineen, laäksoineen, peltoineen niittyineen, on meidän isänmaamme. Mutta eikö joku toinen maa olisi yhtä hywä? Minkä wuoksi tämä meitä niin miellyttää? Sen wuoksi että luonnollista on rakastaa kotiseutuansa, niitä esineitä, joiden keskellä on wiettänyt lapsuuden wiattomia ja onnellisia päiwiä. Koko kotiseutu on kaswanut yhteen meidän, sielumme ja henkemme kanssa, sen kuwaa on mahdoton riistää pois, meidän täytyisi samassa repiä sydän rinnastaamme. Senwuoksi kotoseutu on niin rakas, senwuoksi ei sitä mielellään waihtaisi mihinkään maailmassa.

Mutta kuin näin kotiseutua ja kotimaatamme ihailemme, älkäämme siinä kohden ihailko ainoastaan maata, tuota kuollutta turwetta ja sen kaswikuntaa. Isänmaan käsite on laweampi. Isänmaahan kuuluu myös niinkuin edellä aikaa tätä asiata likemmin selwitellä. Pääasia on että niin on. Tämä kieli kaikkine omaisuuksineen on nyt siis yksi niistä tunnusmerkeistä, jotka yhdeksi yhdistäwät ne ihmiset, jotka samassa isänmaassa asuwat.

Mainitsimme että kieli on kaswanut luonnosta, tai niin sanoakseni turpeesta, jolla me elämme. Samaa woi sanoa siitä omituisesta luonteesta, joka kussakin kansassa, kussakin maassa on. Toisella kansalla ei ole samanlaista luonnetta kuin toisella. Luonnon laadusta, ulkonaisesta käytöksestä woi jo päättää, kuka on maan oma mies, kuka wieras. Jos esim. katselemme ruotsalaisia ja wenäläisiä niin näemme heti, ett'ei tuo ruotsalaisten kopeus ja kerskaawaisuus eikä tuo wenäläisten hilpeä huikentelewäinen luonne ole suomalaista. Me kaipaamme nähdä wakaata, suoraa waikkapa wähän jörömäistäkin ihmistä tunnustaaksemme sitä suomalaiseksi. Semmoinen ihminen tuntuu meille tuttawammalta, senwuoksi että se soweltuu meidän oman luonteemme kanssa yhteen. Niinkuin sanoimme, niin tämän luonteen synnyttää maan oma ulkonainen luonto, se luonto, jossa me hengimme ja elämme. Luonto painaa meihin oman sinettinsä. Meidän luonteemme ei woi olla toisellainen, kuin se on, senwuoksi että luonto, joka meitä ympäröi, ei ole toisellainen. Esim. suomalaisen tyyni ja wakaa luonne, joka on kaswanut ja kehittynyt pohjoisen, kylmän taiwaan alla, ankarassa taistelussa tylyn ja kowan luonnon kanssa, — suomalaisen luonne, sanon ma, on selwä kuwa Suomenmaan luonnosta, sen jylhistä metsistä! Ja tämä luonne on niin sitkeä, ettei asuinpaikan muutteleminen eikä mitkään onnen waiheet woi muuttaa sitä yksityisessä henkilössä.

Näin olemme niissä ihmisissä, jotka samassa isänmaassa asuwat, tawanneet kaksi tunnusmerkkiä: kieli toinen ja luonne toinen. Tähän tulee wielä lisäksi omituiset tawat, lait ja laitokset.

(Jatk.)

29.1.1979

Isänmaasta ja Isänmaanrakkaudesta*).

(Jatkoa n:o 3)

Likeisestä yhteydestä kansan luonteen kanssa owat sen tawat. Jokaisella on omat tapansa jotka alati ilmaantuwat sen oloissa ja toiminnoissa. Tai oikeammin sanoen: sen olot ja toiminnat owat juuri sen tapoja. Mitä on sitten tapa? Se on se omituinen muoto, joka ilmaantuu ihmisen suhteissa toisiin ihmisiin. Tapa se on, joka ilmoittaa, miten ihminen elää ja toimii. Mutta niinkuin kaikki tiedämme, saattawat ihmisen suhteet toisiin ihmisiin; olla monen monituisia, tärkeämpiä täi wähemmän tärkeitä, suurempia tai pienempiä. Tapoja on sellaisia, joiden laiminlyömisellä tai wäärin, käyttämisellä saattaa kowasti loukata toista ja tehdä toiselle ihmiselle suurta wäärettä, joilla woi turmella toisen ilon, onnen ja turwallisuuden. Toisia tapoja taas on olemassa, joiden laiminlyöminen ei waikuta sanottawaa haittaa. Nuo esinmainitut ja tärkeimmät tawat, joiden waarinottamiseen saattaa pakottaa ihmisiä, nimitetään la'iksi. Ennen wanhaan oliwat kaikki tawat lakeja, ja wielä tänäpäiwänäkin elää kansoja, joiden tapojen noudattamisessa ei mitään mielivaltaa sallita, vaan kaikki owat pakkona ihmisellä. Jokainen askel, minä ihminen astuu on määrätty ja jos siitä määräyksestä poikkee, niin seuraa rangaistus. Mutta ihmisellä pitää myöskin olla wapautta, ala, jossa hän wapaasti saapi liikkua. Ei ole hywä, että hän joka askeleella on sidottuna. Senwuoksi ei saa kaikkia tapoja panna pakoksi ihmiselle; ei saa kaikkia tapoja tehdä laiksi (sillä laki on pakkoa). Korkeintamitä woi tehdä on ettäpilkalla ja naurulla kohtelee semmoista ihmistä, joka tapoja rikkoo. — Tämä on eroitus tapojen ja lakien wälillä, että toista woi pakoittaa gtekemään, toista ei. Mutta isänmaalisessa kaatsannossa owat ne kumpikin yhtä tärkeät, tawat ehkä wielä tärkeämmät kuin lait. Sillä lait owat enemmän tai wähemmän yhtäläisiä kaikilla niillä kansoilla, jotka owat samalla siwistyksen kannalla; tawat sitä wastaan eriäwät enemmän toisistansa ja eroittawat siis myös enemmän eri kansat toisistansa.

Näin olemme selwittäneet kaikki isänmaan tunnusmerkit, paitsi yhden: isänmaalliset laitokset. Näistä wielä pari sanaa. Isänmaallisia laitoksia owat kaikki yhteiset laitokset. Semmoisia owat koulut, tiedeseurat, taideyhdistykset, kunnanhallitukse, waltiopäiwät, waltiollinen hallitusmuoto ynnä paljonmuuta, jonka luetteleminen tässä tulisi pitkäksi. Nämäkin laitokset owat enemmän tai wähemmän erilaiset eri kansakunnilla ja eri maissa, ja tämä erilaisuus riippuu kansan erilaisesta luonteesta, ja erilaisista tawoista, s.o. niistä tunnusmerkeistä, joita äsken sekoitettiin.

Näin olemme selwittäneet mitä isänmaa on, ja nähneet että isänmaa käsittää sekä maan, jossa elämme, että ne ihmiset,joiden kanssa olemme yhdistyksessä kielen, luonteen, tapojen, lakien ja laitoksien kautta. Tähän yhdistykseen me olemme luodut. Jumala on meidät asettanut isänmaassa elämään ensiksikin senwuoksi, ett'emme woi yksin tulla toimeen, ett'emme woi omia puutteitamme ja tarpeitamme täyttää muuten kuin yhteydessä muiden ihmisten kanssa. Mutta wäärää olisi luulla, että isänmaa on meille annettu ainoastaan näitä meidän tarpeitamme warten. Semmoinen katsantotapa on kyllä yleinen ja tawallinen itsekkäisissä ihmisissä. He waatiwat itselleen kaikkea hywää isänmaasta, katsomatta itseään welwollisiksi antamaan mitään takaisin isänmaalle. Mutta Jumala ei ole mitään luonut itsekkäisten tarkoitusten wuoksi, ei isänmaata enemmän, kuin ihmistäkään. Kaikki on hän tehnyt itsensä kunniaksi, ja tätä Jumalan kunniata tulee ihmisen noudattaa kaikissa töissänsä. Jos ajattelisimme että jokaisessa yksityisessä ihmisessä itsekkäisyys ja oman woiton pyyntö saisi wallan, niin hajoaisi isänmaa. Tuo suuri, wiisas rakennus, joka ou tehty meille ilon, onnen ja turwallisuuden olopaikaksi, häwiäisi olemasta, menisi rikki. Semmoista on ennen tapahtunut maailmassa. Maailman historia, aina maailman alku ajoista asti, on täynnä tapauksia, jotka todistawat tämän. Kun ihmiset owat ruwenneet omaa itseänsä palwelemaan, omia keinojansa jumaloimaan ja jättäneet uskonnon ja uskonnon luomat korkeimmat ajatukset syrjään, owat he aikaan saaneet, paitse oman wiheliäisyyteusä, myöskin isänmaansa perikadon. Ennen Vapahtajan syntymistä meni tällä tawoin monta aikoinaan mahtawaa waltakuntaa kumoon, ja Wapahtajan syntymisen jälkeen tapahtui samaa suurelle Rooman waltakunnalle, puhumattakaan muista. Jos halu on wälttää tätä tämmöistä perikatoa, niin pitää heittää syrjään itsekkäisyys ja oman itsensä jumaloiminen ja rukoilla siweellistä henkeä, joka aina katsoo yhteistä parasta ja alistaa omat woiton pyynnöt yhteisen hywän eteen. Tämmöistä henkeä sanotaan isänmaan rakkaudeksi. Tämä yhteinen paras ei ole mitään wierasta yksityiselle ihmiselle. Jos muistatte, mitä alussa sanottiin isänmaasta, sen kielestä, tawoista, laista, ja laitoksista, niin huomaatte ettei nämä ole mitään outoa ja wierasta yksityisellenkään. Päinwastoin ne kaikki owat lähteneet omasta hengestämme, ei kuitenkaan itsekkäästä hengestämme, waan Jumalan hengestä, joka meissä asuu. Senwuoksi kun isänmaata rakastamme ja, palwelematta omaa itseämme, sille hyötyä teemme, niin teemme samassa hyötyä omalle kuolemattomalle hengellemme. Senwuoksi isänmaanrakkaus on jotakin hywää ja ansiollista, jota ei saa halweksia eikä hylkiä. Ja lisäksi se rakkaus on mitä luonnollisin maailmassa. Rakkaus kotiseutuun herää meissä jo warhain lapsuudessa, kaswaa kaswamistaan, laajenee laajenemistaan ja käsittää wihdoin koko isänmaan ja kaikki mitä siihen kuuluu. Äidin kielen säwele soiwat suloisesti korwissamme ja saawat sydämmen sykkimään. Sitä kansaa, johon kuulumme, rakastamme suuresti wäliin liiaksikin ehkä, asetamme sent kaikkien muiden kansain yli, kuwaämme sen maailman mainioimmaksi tuomme esiin sen hywät ja kiitettäwät puolet ja peitämme rakkaudesta sen heikkoudet. Siinä ihmisessä, jossa tämmöinen luonnollinen lämpimyys, tällainen synnynnäinen mieltymys asuu isänmaata ja kansalaisia kohtaan ja kaikkea kohtaan, joka omaa maata koskee — siinä ihmisessä, sanon ma, on isänmaanrakkautta. Siinä ihmisessä asuu se henki, joka työt pyhittää, joka ei etsi omaa hyötyä, waan on walmis waaran hetkenä alttiiksi heittämään isänmaan alttarille tawaransa, omaisuutensa ja henkensä, jos waaditaan. Missä isänmaanrakkautta on, siinä se aina, tarwittaissa ilmaantuu tämmöisissä jaloissa töissä, joissa kysytään uljuutta, woimaa ja itsensä uhraamista. Mutta kerskaamatta ja nöyryydellä. Ylvästeleminen ei ole isänmaanrakkautta. Niitä löytyy sellaisia ihmisiä, jotka, jonkun hywän työn tehtyänsä, ylwästelewät sen loistossa ja kuuluttawat mainettansa kaduilla ja toreilla. Sellaiset henkilöt eiwät rakasta isänmaataan, waan omaa mainettansa. Se on helppoa työtä. Mutta waikeampaa on jokapäiväisessä elämässä alinomaa ja muuttumattomalla uskollisuudella tehdä mitä tietää welwollisuuden waatiwan isänmaata kohtaan, tehdä kaikkia, mitä tietää oikeaksi ja hywäksi, kerskaamatta siitä, jos maailma kiittää tai lannistumatta siitä, jos saa moitetta ja pilkkaa kärsiä. Ainoastaan silloin kun tämmöinen henki asuu kansassa, woi isänmaa säilyä ja edistyä ja kaswaa suureksi, ihanaksi.

Mutta, mistä tämmöinen henki saadaan? Wastaus: Uskonnosta. Uskonnon, jokao n kaiken rakkauden lähde, pitää isänmaan ystäwänkin sydäntä lämmittää. Se, joka ei Jumalaa rakasta, se ei woi mitään rakentaa maailmassa. Semmoinen ihminen jää kylmäksi kaikkia, itse isänmaatakin kohtaan. Mutta uskonto poistaa itsekkyyden, kaikki omat edut ja tarkoitukset, kaikki omat hyödyt ja woiton pyynnöt, ja asettaa ihmisen eteen welwollisuuden, jota hänen tulee rakkaudella täyttää. Ja tämmöinen rakkaudella täytetty welwollisuus on isänmaanrakkaudenkin ydin.

* Wanajassa pidetty kansantajuinen luento.

Lähde: Hämeen Sanomat: 22.1.1979 ja 29.1.1879