Isäni perintö

Isäni perintö. Kirjoittanut Immi Hellén

Isäni, ennenkun silmänsä sulki,

ennenkun Tuonen hän tuville kulki,

katsehen luoden minuhun päin

kirkkahan, hellivän, haasteli näin:

– Soisi en sortuvan majamme harjan

Poikani, vanhinna veljessarjan,

toimella työhösi tarttuos,

kotisi turvaksi varttuos!

Ei ole kultia, aarteita mulla,

työlläsi täytyy sun toimeen tulla.

Saat multa kuokan ja lapion

muokata tanhuita Tapion.

Katsohan, poikani, ettei ne ruostu

Vielä on neuvoni: oi, älä suostu

juonihin viekasten viettelijäin. –

Silmä sen sammui, orvoksi jäin.

Itkien isäni saattelin hautaan,

luottaen tartuin perintörautaan,

isäni kuokkaan ja lapioon. –

Luoja mun työtäni siunatkoon.

Syvälle painaen lapionkärjen

valtikan harmajan hallan särjen.

Kivikon kalsean kuokkani

viljelysmaaksi muuttavi.

Niin minä povesta kotoisen mullan

nostatan kalleimman tähkien kullan.

Isäni, muistoas siunaan ain’,

perinnön parhaan sinulta sain.

Äitini jyväset laarista löytää,

siskoni armas, oi kattaos pöytää.

Ei meillä puuttehen peikkoa näy,

kaikki kuin isämme aikana käy

Isäni perintö, lapio, kuokka,

onnen sä minkä kotiimme tuotkaan!

Kalliimmat kultaa ja hopeaa,

eikä ne konsaan ruostua saa.

1925.

Lähde: Hellén, Immi 1930: Lasten runokirja: Suomen pojille ja tytöille omistettu. Valistus, Helsinki.