Isän perintö

Isän perintö Kirjoittanut Jonatan Reuter

Suomentanut Eino Leino.

Kahdeksan kymment’ täyttänyt

on Antti Honkanen,

mut suora niin kuin nuori kuus

on varsi vanhuksen.

Nyt tänään juhlapäivä on,

sill’ uljas poikansa

on nainut nyt ja perinnön

on saapa samalla.

He kunnahalle kulkivat

ja vanhus viitaten

ylitse vetten, vainion

näin lausui pojalleen:

»Tääll’ oon ma, katso, taistellut

ja surrut, iloinnut.

Tuo maa se nieli voimani –

nyt oon jo uupunut.

Täss’ synkän, kolkon korpimaan

ma kaasin kirveelläin

ja louhet raadoin, vihdoinkin

sain laihoon maan ma näin.

Sun vuoros on, sun aikas on

nyt käydä taistohon

keväisin voimin voittamaan

tuo luonto armoton.

Käy isäis teitä astumaan

maanmiesi vapaa nyt

ja työstä löydä riemusi,

kuin min’ oon löytänyt.

Lain käskyt kuule, taistoon nous’

kun vaatii rauha maan,

ja pelkää Luojaa – elää näin

voit tyynnä ainiaan.

Se onpi ainoo perintö,

mi antaa mulla on,

mut oma maa ja oma lies

on rikkaus verraton.

Siis paina auras vankasti

sä perintömaahas vaan! –

Vaoista niistä nouseva

on vilja synnyinmaan.»

Hän päätti, palas töllilleen

ja pöydält’ auki löi

hän suuren, rakkaan kirjansa

ja elon leipää söi.

Siin’ istui vanha Honkanen

nyt juhlapäivänään

ja valkohapset hangellaan

ne varjos vanhan pään.

Lähde: Leino, Eino 1949: Kirjokeppi: valikoima runoja alkuperäiskokoelmien ulkopuolelta. Toimittaneet ja selityksin varustaneet Aarre Peltonen ja Eino Kauppinen. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.