Isä
| Isä. (Suomennos). Kirjoittanut Bjørnstjerne Bjørnson |
Thord Öfverås oli mahtavin mies siinä pitäjässä, missä tämä kerrottava tapahtui. Hän seisoi eräänä päivänä papin virkatoimitushuoneessa suoran ja totisen näköisenä.
”Minulle on syntynyt poika”, lausui hän, ”ja minä tahdon saada hänet kastetuksi”.
”Mikä nimeksi pannaan?”
”Finn oli isäni nimi, sama olkoon myös poikanikin nimi”.
”Ketkä ovat kummina?” kysyi pappi.
Hän nimitti kummit, seudun parhaimpia miehiä ja naisia, kaikki hänen omaa sukuaan.
”Olisiko sinulla vielä mitään sanottavaa?” kysyi pappi katsoen häneen.
Talonpoika oli hetkisen vaiti. ”Minä tahtoisin saada hänet erikseen kasatuksi”, lausui hän.
”Siis arkipäivänä?” jatkoi pappi.
”Ensi lauvantaina kello kaksitoista päivällä”.
”Vieläkö sinulla on jotakin sanottavaa?” kysyi pappi.
”Ei enää”, lausui talonpoika, otti lakkinsa mennäkseen pois. Silloin nousi pappi istumasta.
”Vielä on jotakin”, sanoi hän lähestyen Thordia, jota hän tarttui kädestä kiinni ja katsoi terävästi hänen silmiinsä: ”suokoon Jumala sinulle tästä lapsukaisesta siunausta!”
Kuusitoista vuotta myöhemmin seisoi vanha Thord taas papin huoneessa.
”Hyvin sinä toimeen tulet, Thord”, lausui pappi, kun huomasi, ettei hän ollut muuttunut.
”Ei mitkään huolet painakaan mieltäni”, vastasi Thord.
Silloin vaikeni pappi, vaan hetken kuluttua kysyi hän: ”mikä on asiasi tänä iltana?”
”Nyt tulen poikani tähden, joka huomenna ensikerran menee ripille. Mikä on hänen paikkansa?”
”Hän on ensimmäinen alttarin edessä huomenna”, vastasi pappi.
”Senhän olen kuullut. Tässä on kymmenen taaleria papille”.
”Vieläkö sinulla on muuta sanottavaa?” kysyi pappi, katsellen Thordia silmiin.
”Ei mitään muuta”, sanoi Thord ja läksi pois.
Kahdeksan vuotta oli taas kulunut, kun jyske kuului papin huoneesen; sillä monta miestä tuli sisään, Thord ensimmäisenä. Pappi katsahti häneen ja tunsi: ”tänä iltana tulet miehissä tänne”.
,,Minä pyydän että panette poikani kuulutukseen. Hän nai Kaarin, jonka isä Gudmund on tässä”.
”Onhan tyttö seudun rikkain neitonen!”
”Niinpä sanovat”, vastasi talonpoika, pyyhkäisten toisella kädellään hiuksia otsaltaan. Pappi istui hetkisen ajatuksiinsa vaipuneena; mitään virkkaamatta kirjoitti hän nimet kirjoihinsa ja miehet kirjoittivat alle. Thord pani pöydälle kolme taalaria papille.
”Minulle on tuleva vaan yksi taalari”, sanoi pappi.
”Kyllä sen tiedän, mutta hän on ainoa lapseni ja minä tahdon mielelläni maksaa rehellisesti”.
Pappi otti rahat ja sanoi: ”tämä on kolmas kerta, kuin olet poikasi tähden täällä, Thord”.
”Niinhän se on, vaan nyt luulen pääsneeni hänestä selville”, vastasi Thord, pani rahalompakkonsa kiinni, otti jäähyväiset ja läksi pois. Toiset seurasivat häntä vitkalleen.
Neljätoista päivää myöhemmin sousivat isä ja poika tyyntä selkää mennäksensä Storlideniin häiden viettämistä puuhaamaan.
”Tämä lauta allani ei ole oikein vakava”, sanoi poika, nousten sitä asettamaan paremmin. Silloin luiskahti lauta, jonka päällä hän seisoi; horjuen ojensi hän käsiään, huudahti kerran ja putosi – järveen.
”Ota airosta kiinni!” huusi isä, nousi seisaalleen ja työnsi airon pojalleen. Pari kertaa koetettuansa sitä turhaan tapailla, väsyi poika.
”Odota vähäisen!” huusi isä soutaen venettä lähemmäksi. Silloin kääntyi poika vedessä selälleen, loi silmäyksensä isään ja – upposi syvyyteen.
Thord ei sitä oikein voinut uskoa; hän piti veneen paikoillaan, tuijotti siihen paikkaan, mihin poika oli vaipunut, ikäänkuin odottaen hänen vielä kohoavan veden pinnalle. Mutta syvyydestä kohosi ainoastaan muutamia kuplia, vielä joitakuita ja viimeiseksi suuri kupla, joka puhkesi ja – järvi oli jälleen rasvatyyneenä, kuten ei mitään olisi tapahtunut.
Kolme päivää ja kolme yötä näkivät ihmiset isän soutavan sen paikan ympäri, mihin poika oli vajonnut; hänellä ei ollut aikaa ei syödä eikä levätä, hän vaan etsi poikaansa. Neljännen päivän aamulla löysi hän hänet ja toi, kantaen hänet mäkien yli selässään kotio.
Vuoden aikaa oli kulunut siitä päivästä. Silloin kuuli pappi myöhään eräänä syys-iltana jonkun hopuroivan oven kädensijaa, hyvin hiljaa ja varovasti liikkuen. Pappi avasi oven ja pitkä koukistunut mies astui sisälle. Tulija oli laiha ja harmaapää. Pappi katseli häntä kauan, ennenkuin hänet tunsi. Tuo myöhäinen mies oli ukko Thord.
”Myöhäänpä sinä tulet”, sanoi pappi, seisahtuen hänen eteensä.
”Totta kyllä, myöhään tulen”, vastasi Thord ja istuutui. Pappi kävi myöskin istumaan hänen viereensä, odottamaan. Kauan oltiin ääneti. Vihdoin lausui Thord:
”Minulla on jotakin muassani, jonka mielelläni tahtoisin jättää köyhille”, hän nousi tuoliltaan, laski joukon rahoja pöydälle ja istui jälleen rauhallisena alas.
”Tässä on paljon rahaa, onpa tässä rahaa”, sanoi pappi luettuaan ne.
”Siinä on puoli tilaani; minä möin sen tänään”, sanoi Thord.
Pappi istui hetken syvissä ajatuksissa. Vihdoin kysyi hän lempeällä äänellä:
”Mihin nyt ai’ot ruveta, Thord?”
”Johonkin parempaan”, kuului lyhyt vastaus Thord’in kalpeilta huulilta.
Taas istuivat he vähän aikaa ääneti, Thord katsellen lattiaan ja pappi katsellen häneen. Viimein lausui pappi hiljaisella äänellä ja verkalleen:
”Nyt minä luulen, että poikasi vihdoinkin on tullut sinulle siunaukseksi, ukko Thord”.
”Niin luulen minä nyt jo itsekin”, lausui Thord, ja kun viimeinkin kohotti päätänsä, näkyi kaksi isoa, kirkasta kyyneltä vierivän alas pitkin hänen poskiaan.
Lähde: Turun Lehti 19.11.1885.