Irtolaisen kustannusten laskeminen 1936

Valtioneuvoston päätös irtolaisen pitämisestä työlaitoksessa aiheutuvien kustannusten laskemisesta ja tilityksestä sekä niiden korvauksen maksamisesta.

Suomen asetuskokoelma 407/1936.

Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 1936.

Valtioneuvosto on sosiaaliministeriön esittelystä, 17 päivänä tammikuuta 1936 annetun irtolaislain 41 §:n 5 momentissa olevan säännöksen nojalla, määrännyt irtolaisen pitämisestä työlaitoksessa aiheutuvien kustannusten laskemisesta ja tilityksestä sekä korvausten maksamisesta seuraavaa:

1 §. Sitä päiväkustannusta määrättäessä, jonka perusteella kunta on velvollinen suorittamaan valtiolle, toiselle kunnalle, kuntayhtymälle tai yksityiselle laitoksen omistajalle korvausta irtolaisen pitämisestä sitä varten perustetussa valtion työlaitoksessa tahi irtolaisten työlaitokseksi hyväksytyssä kunnallisessa tai yksityisessä työlaitoksessa ja jonka perusteella myös valtio on velvollinen suorittamaan kunnalle, kuntaryhmälle tai yksityiselle korvausta irtolaisen pitämisestä kunnan, kuntayhtymän tai yksityisen omistamassa työlaitoksessa, voidaan ottaa huomioon seuraavat laitoksen menot:

1) johtajan, vartijain, lääkärin, sairaanhoitajain, emännöitsijän ja muun laitoshenkilökunnan palkkaus siihen kuuluvine luontoisetuineen;

2) kustannukset hoidettavien ravinnosta, vaatetuksesta ja sairaanhoidosta sekä pesusta ja puhtaanapidosta;

3) kustannukset lämmöstä ja valosta sekä sähkö- ja muusta käyttövoimasta; samoin kaluston, vaatevaraston ja kirjaston kunnossapidosta;

4) laitoksen hallintokustannukset ja kansliamenot; sekä

5) laitoksen arvioitua vuosivuokraa vastaava erä, joksi lasketaan enintään kahdeksan prosenttia laitoksen todellisista perustamiskustannuksista, kunnallisille ja yksityisille laitoksille maksetut valtionavut niistä vähennettynä.

Työlaitoksen päiväkustannuksen määrää valtioneuvosto erikseen, enintään kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan, niin suureksi kuin edellä mainitut menot keskimäärin ovat olleet hoitovuorokautta kohti kolmena edellisenä kalenterivuonna kaikissa niissä laitoksissa, jotka sanottuna aikana ovat toimineet irtolaisten työlaitoksina. Päiväkustannus ei kuitenkaan saa nousta kolmeakymmentä markkaa suuremmaksi vuorokaudelta.

Päiväkustannuksen suuruutta vuosiksi 1937, 1938 ja 1939 määrättäessä otettakoon 2 momentissa mainituin tavoin huomioon niiden kunnallisten työlaitoksien keskimääräiset menot, jotka kolmena edellisenä kalenterivuonna ovat toimineet köyhäinhoitolain 31 §:ssä edellytettyinä työlaitoksina.

2 §. Milloin irtolaista on pidetty valtion omistamassa työlaitoksessa, olkoon laitoksella valta periä asianomaiselta kunnalta valtiolle tuleva kolmannes 1 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaan laskettavista päiväkustannuksista.

Kun irtolaista on hoidettu irtolaisten työlaitokseksi hyväksytyssä kunnallisessa tai yksityisessä työlaitoksessa, olkoon sellaisella laitoksella valta periä asianomaiselta kunnalta kolmannes ja valtiolta kaksi kolmannesta edellä sanotuista päiväkustannuksista.

3 §. Työlaitoksen, josta mainitaan 2 §:n 2 momentissa, tulee kultakin vuosipuoliskolta sitä lähinnä seuraavan kahden kuukauden kuluessa lähettää sosiaaliministeriölle ministeriön vahvistaman kaavan mukainen laskelma laitoksessa pidettyjen irtolaisten päiväkustannusten valtion maksettavasta osasta. Tarkastettuaan laskelman ja hankittuaan ehkä tarvittavan lisäselvityksen, sosiaaliministeriö suorittaa laskelman sisällön työlaitokselle asianomaisen lääninkonttorin välityksellä.

4 §. Tämä päätös tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 1937.

Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 1936.

Sosiaaliministeri T. A. Janhonen.

Esittelijäneuvos Einar Böök.