Influensa

Influensa. Kirjoittanut Niilo E. Wainio

Tää aikakausi höyryn, hermoisuuden

ja telefoonin, tornin Eiffelin,

on saanut niskoillensa taudin uuden;

se iskee talonpoikiin, herroihin,

ja kaikki ovat saaneet huulillensa

sen vieraan nimen, se on – influensa.

Se kulkenut on Venäjät ja Kiinat,

Berliinit, Lontoot, Roomat, Pariisit,

ja eksyi Suomeenkin; ei paloviinat,

ei Helsinginkään herrat viikingit

pois sitä peloittaneet, omillensa

vain tuli meille tänne – influensa.

Jo puoli mailmaa sairastaapi tuota

tautia, joka lailla pahan sään

kulkevi kautta ihmiskunnan;

suotta tohtorit määräävät reseptejään,

ilkkuen nauraa heidän puuhillensa

maailman mahtimiesi – influensa.

On piennä sentään lohdutuksenamme,

se että harvoin ottaa henkeä,

ei hautaan kaada suurta persoonaamme;

on muistuttajana vain vähäisnä,

arvoa miten liian voimillensa

antavat ihmiset – tuo influensa.

Vaan sangen on se seikka surettava

kun tauti ilmestyy niin monessa muodossa,

häiriötä huolettavaa saattaen aikaan ihmisruumiissa

Selville viisaat sanoo saattaneensa,

ett’ ompi monta lajia – influensaa.

Kun esimerkiks’ syttyy nuorukaisen

sydämmeen lemmen liekki neitoseen,

tai koska tämä salaa lumoovaisen

luo pulskaan nuoreen mieheen katsellen,

niin varmaan ompi päässyt valloillensa

ruumiissa nuorten lemmen – influensa.

Tai kun kuherrusviikkoin loputtua

käy elo nuorten arkipäiviksi

ja ensi huimauksen haihduttua

hupenee suukot harvinaisiksi,

miel’ ärtyy kärtyksi, on tuhoinensa

jo päässyt puolisoihin – influensa.

Samaten ompi koulupoikain laita,

kun eivät oikein taida läksyjään;

ei laiskantaudist’ ole enää haittaa,

ei tarvis tulla kiikkiin vähääkään;

vaan kun ei osaa taivutella ”mensaa”

saa empimättä syyttää – influensaa.

Kun taipumus on paha kukkarolla

kokohon kutistua kurjasti,

jott’ ei oo ryypyn vertaa rahaa koolla

ja vaikea on saada lainaksi,

on silloin kukkarossa Mattinensa

tuo sangen paha vika – influensa.

Se tauti paljo tuskaa, kärsimystä

on tuonut kurjall’ ihmiskunnalle

mutt’ ompi antanut myös hyvitystä

kun sitä aina syyttää saatamme

omista virheistämme. Onneksensa

siis kukin sairastakoon – influensaa!

N[iilo]. E. W[ainio].

Lähde: Pohjalainen 14.01.1890.