Impi.

Kirjoittanut F. F. Brummer


Mä tiedän immen ihanan;
Ken hänt’ ois armahampi?
Sen silmäin sini taivahan
Sineä kirkkaampi,
Myös poski milloin ruusuinen
Ja milloin lumivalkoinen.
Ei suurta oo hän sukua,
– Perillä syntyi Pohjan; –
Ei loistosta myös lukua
Hän pidäkkään, kun ohjan
Elolleen Luojans’ antoi näin:
”Oo kaino, kasva lemmessäin!”
Hän, vaikka vuoroin kylmä on,
Kuitenkin voittaa mielet,
Ja häntä, kosk’ on nuhteeton,
Ylistää kaikkein kielet;
Vaan impi milloin laulelee,
Riemusta syömmet sykkäilee.
On kosijoita hällä kaks:
Lapsuuden tuttu toinen,
Vaan tääkin käy jo vierahaks,
Ei sovi hälle moinen.
Taas toinen outo, parrakas
Ja viekas, julma, juonikas.
Sä häntä ällös kuultele,
Vaan ollos karttavainen,
Ettei hän sua viettele:
Hän onkin suden lainen.
Oi, pysy, pysy puhtaana
Ja Pohjan kaunistuksena!

–r–r. [F. F. Brummer]


Lähde: Hämäläinen 14.4.1883.