Imatralla (Tavaststjerna)

Imatralla.

Kirjoittanut K. A. Tavaststjerna


Kesäöisessä varjossa ihmein
Vait astumme rantahan,
Miss’ Imatra heittyy vihmein
Yli könkään halkeaman.
Me kuulemme, kuinka haastaa
Nuo Saimaan syöksyvät veet
Ja riehuvin kertomin raastaa
Voi uineista veltostuneet.
Nuo kertomat järähyttää
Kraniittia jykevää,
Ja jo ladyä itketyttää,
Mut itseltäs painuu pää.
Ikikuohuista vaahtivan vuoksen
Ään’ outo se huminoi,
Se viehtää ja vetää luokseen
Ja se kaikkein rinnassa soi.
Soi valtava ääni, irnuin
Joka pikkurientoa maan,
Se pauhusta hiidenkirnuin
Soi intohimoa vaan;
Miten särkyvät paadet, se pauhaa,
Miten kiehua hornat voi, –
Kun kesän vienointa rauhaa
Yli seudun jo ilta loi.
Idyllit aallokko hyrskyin
Pois mielestämme jo laas,
Ja muistot entisten myrskyin
Jo riemuiten saapuvat taas.
Pois äyräiltä silloin kannat!
Ota turva, min tarjoksi vien!
Kuin käsi, min mulle annat,
Niin värjyvi jalkas pien’.
Ei vuosia siitä lie nyt,
Kun ruhtinaspari nyt näin,
Min nimet jo unho on vienyt,
Täss’ seisoili haavepäin.
Venezian lapset turhat
Näki Pohjolan ankaran
Ja lisäsi ruhtinasmurhat
Tragediiassa Imatran.
Miss’ aallot valkoiset väikkyi
Ja pärskyili kuohupäin,
Jo hyökylaine se läikkyi,
Elonlangat katkaisten näin.
Ja koskaan ei pyörteet huimat
Tuo takaisin saalistaan,
Näet himojen despootit tuimat
Ei kylläänny milloinkaan.


Lähde: Tavaststjerna, Karl August 1904: Valikoima runoelmia. Suomentanut Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.