Imatralla (Tavaststjerna)

Imatralla. Kirjoittanut K. A. Tavaststjerna

Kesäöisessä varjossa ihmein

Vait astumme rantahan,

Miss’ Imatra heittyy vihmein

Yli könkään halkeaman.

Me kuulemme, kuinka haastaa

Nuo Saimaan syöksyvät veet

Ja riehuvin kertomin raastaa

Voi uineista veltostuneet.

Nuo kertomat järähyttää

Kraniittia jykevää,

Ja jo ladyä itketyttää,

Mut itseltäs painuu pää.

Ikikuohuista vaahtivan vuoksen

Ään’ outo se huminoi,

Se viehtää ja vetää luokseen

Ja se kaikkein rinnassa soi.

Soi valtava ääni, irnuin

Joka pikkurientoa maan,

Se pauhusta hiidenkirnuin

Soi intohimoa vaan;

Miten särkyvät paadet, se pauhaa,

Miten kiehua hornat voi, –

Kun kesän vienointa rauhaa

Yli seudun jo ilta loi.

Idyllit aallokko hyrskyin

Pois mielestämme jo laas,

Ja muistot entisten myrskyin

Jo riemuiten saapuvat taas.

Pois äyräiltä silloin kannat!

Ota turva, min tarjoksi vien!

Kuin käsi, min mulle annat,

Niin värjyvi jalkas pien’.

Ei vuosia siitä lie nyt,

Kun ruhtinaspari nyt näin,

Min nimet jo unho on vienyt,

Täss’ seisoili haavepäin.

Venezian lapset turhat

Näki Pohjolan ankaran

Ja lisäsi ruhtinasmurhat

Tragediiassa Imatran.

Miss’ aallot valkoiset väikkyi

Ja pärskyili kuohupäin,

Jo hyökylaine se läikkyi,

Elonlangat katkaisten näin.

Ja koskaan ei pyörteet huimat

Tuo takaisin saalistaan,

Näet himojen despootit tuimat

Ei kylläänny milloinkaan.

Lähde: Tavaststjerna, Karl August 1904: Valikoima runoelmia. Suomentanut Valter Juva. Yrjö Weilin, Helsinki.