Ilonpäivä.

Kirjoittanut Otto Ernst


Niin, piipun ma ostin kuin ostinkin,
savipiipun oikean, hei!
Niin, armas, taloussääntömme
ja järkeni hiisi vei!
Hehee, savipiipun muhkean
minä ostin kuin ostinkin;
sopis suuhun se sokeriparoonin,
sen Hollannin Mynheerin!
Niin, naura, vaimo, sa nauraa saat,
– mikä oonkaan ma piippumies;
mut iloissaan mitä muutakaan
osas tehdä, taivas ties!
Niin päälläni nous ilo, jälleen kun
poju kultamme terve on.
Ja ain’ ostanhan jotain, – mitä vain –,
kun on mieleni murheeton.
Ja kun murheetta oon, minä tuhlaan näin,
kevytmielistä kai se lie.
Vaan sellaisna synnyin ja kuolen myös
ja on sellainen eloni tie.
Kas niin: siks ostinhan piipunkin.
Se on muhkea, myönnähän!
Tosin, Herra nähköön, veikin se,
vei markan pyöreän!
Niin kädessä piippu ma kuljeksin
ja hyräilin vain – hui-hai!
Ne töllötti, tyrkki toisiaan
ja irvisti:»hullu kai!»
Ja vapaus sullakin, armaani,
on samoin arvelemaan.
Poju, tahdotko piippuni hienon tään?
Ota, lyö se lattiaan!


Lähde: Siljo, J. 1919: Selvään veteen: runoja ja tunnuslauseita . Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki.