Ilolaulu Suomen kielen kasvannosta

Ilolaulu Suomen kielen kasvannosta Kirjoittanut Pietari Makkonen

Missä syntyi Suomen neiti,

Kussa kasvoi kaino lapsi?

Mistä oppinsa otellut,

Saanunna sanat mokomat,

Kun ei kielensä keralla

Sallittu salissa olla,

Eikä oppihin otettu,

Neuvon alle annettuna?

Siitä ei sinä ikänä

Tullut suurillen tutuksi,

Eikä päässyt päivinänsä

Ylimmäisten ystäväksi;

Kulki köyhissä kylissä,

Matalaisissa majoissa,

Talonpoikien tuvissa,

Kyntömiesten kartanoissa;

Jos kerran kävi hovissa,

Ei siihen sisällen päässyt,

Saipa käyä kartanolla,

Seinävierissä väristä;

Eikä päässyt pännän päähän,

Eikä sulkahan sopinna,

Eikä laskettu lakeihin,

Eikä tullut tuomioihin.

Niin on aivan arvotonna

Seissunna selän takana,

Niinkuin köyhä kerjäläinen,

Ovensuussa orpolapsi;

Ei suvainnut suuret kielet,

Vallankielet verraksensa,

Eikä antaneet apua

Orpolapsellen opiksi.

Muoto murheesta häneltä

Tuli aivan turmiolle,

Nuttu päällä nukkavieru

Varsin vanhasta sarasta,

Tuntui tuhmallen sanoilta,

Yksinkertainen opilta.

Niinpä kulki kuun ikänsä

Oman oppinsa nojassa;

Tuosta herrat Helsingissä

Katsoivat kalun tulevan,

Alkoi tuota armahella.

Siitä syntyi suuri seura,

Kirjaseura kiitettävä,

Joka alkaapi aluksi

Opetella orpolasta:

Silmät siistiipi liasta,

Kaulan karstasta puhisti,

Korvat kanssa kaunihiksi,

Vartalon valeli veellä,

Saippualla valkiaksi,

Hapset harjasi hyväksi,

Kähäräksi kaikki tyynni,

Rinnat kaunisti kukilla,

Panit paian palttinaisen,

Valkoisen valitun liinan.

Kaapu käyty Karjalasta,

Röijy saatuna Savosta,

Kengät on Kemistä tuotu,

Sukat kanssa Kainuhusta.

Panit kouluhun kotona,

Alle oppinsa asetit,

Yksi saatteli sanoja,

Toinen neuvoi nuottiloita.

Tuosta kasvoi kaunis neito,

Suomen ympynen yleni,

Suu on kuin sulalla tehty,

Huulilta hunaja hiiluu,

Kasvot kaunihit, koreat,

Ruskeat kuin ruusunkukka,

Silmät on sininäköiset,

Lemmenlehtiset, leviät,

Luonnossa ilo ihana,

Rakkautta rinta täynnä.

Jo nyt saattaapi salissa,

Kamarissa kaunihissa,

Oike’in omin varoinsa

Seistä suurien seassa,

Kirjat kaunihit käessä;

Lauleleepi lemmenvirttä,

Niinkuin lintunen lehossa,

Toukomettinen metsässä,

Jopa vertoja vetääpi

Ruotsin kuulun ryökkinöille.

Tuota herrat Helsingissä

Kaikki katsovat ilolla,

Herrat nuoret naimattomat

Kilvan kihlata kokevat.

Lähde: Grotenfelt, Kustavi (toim.) 1899: Väinölä: Helmivyö suomalaista runoutta. Werner Söderström, Porvoo.