Ilolaulu Jesuksesta/XIX. Auringon pimenemisestä ja Jesuksen kuolemasta
| XVIII. Jesuksen pilkasta ja ryövärin kääntymisestä | Ilolaulu Jesuksesta XIX. Auringon pimenemisestä ja Jesuksen kuolemasta Kirjoittanut Mattias Salamnius |
XX. Tunnustähdistä Jesuksen kuoleman jälkeen |
Luku XIX.
muokkaaAuringon pimenemisestä ja Jesuksen kuolemasta.
Ehkä juuttahat iloitsit,
Paha parvi pauhajaapi
Surmasta suloisen Herran,
Luojan piinasta parahan:
Kärsi kuiten kaikki luonto,
Alla tuskan taivahatkin.
Itse armas auringoinen
Katsoi päälle korkealta,
Muutti muotonsa parahan,
Kasvons' pian poijes käänsi
Luojan surmasta surussa,
Aivan hämmästyi äkistä,
Sanoi suulla surkealla:
"Kussas on ilo enämpi,
Kosk' on Luoja kuolemassa?
Pitäisikö paisteheni
Laskeman mun lempeimmän
Päälle kansan kelvottoman?"
Pani poijes seppelinsä,
Riisui puhtahan pukunsa,
Surumanttelin sivalsi,
Peitti silmänsä punaiset.
Paksu pistääpi pimeä
Kohta kaiken ilman alla
Kokonansa hetkee kolme.
Itse kaiken ilman Herra,
Hetki yhdeksäs kun joutui,
Huusi suurella humulla,
Kutta kosket korkeimmat,
Vieryvät vedet väkevät,
Aallot paljon pauhajavat,
Hebreaksi huutaneepi:
"Eli, Eli, lanun' asabtan'!"
(Se on suomeksi sanottu:
"Jumala, joka minulla
Ain' ennen olit apuna,
Miksis viskasit vihasi,
Ylenannoit armostasi
Aivan, aikahan kovahan?")
Armas aurinko havaitsi,
Kuuli huudon huikeimman,
Kohta kääntyypi takaisin,
Temmas puhtahan pukunsa,
Pian päällensä pukeepi,
Antaapi alas näkyä
Paistehensa puhtahimman;
Tahtoi tehdä kunniata,
Tuoda Luojan lohdutusta.
Kansa kaikissa sokea
Väärin kääntääpi vihasta
Selkeät sanat Jumalan,
Kohta lausuupi luvatoin:
"Eliasta etsineepi,
Anoopi hänelt' apua
Poijes puusta päästäksensä."
Luoja lausuupi sanaksi,
Vielä sitten viidenneksi:
"Janosta minä jakoan,
Pakahdun palavuudesta."
Astia oli lähellä
Pantu täytehen peräti
Etikkata katkerata.
Kohta parvesta pahimpi,
Aivan kaikista kavalin,
Otti sienen saatavilta,
Täytti täytehen peräti
Etikalla karvahalla,
Isopilla ympärinsä,
Puuhun pitkähän paneepi,
Eli ruokohon asetti,
Ylös nosti Jesukselle,
Janohonsa juoda käski.
Toiset pilkalla puhuvat:
"Annas kutsua:
Kuska ehtiipi apuhun
Poijes puusta päästämähän!"
Kosk' oli ottanut etikan,
Juonut juotavan väkevän,
Sanoopi sanaksi vielä,
Lausui kohta kuudenneksi:
"Tämä määrä täytettynä,
Vitsa kärsitty vihainen,
Läsnä loppu ennustusten,
Puhuvaisten piinastani."
Huusi vielä huikeasti,
Kajahutti korkeasti,
Sanoi vihdoin viimeiseksi:
"Aika, armahin Isäni,
Tehdä loppu tuskastani,
Heitän henkeni kätehes,
Annan sieluni sinulle
Suloisehen suojeluksees."
Kohta päänsä kallistaapi,
Laski sielunsa lepohon.