Illan suussa

Kirjoittanut Eero Eerola


Vaari kylvää, sitkainta
vetää västäräkki,
pyrstö keikkuu, ketterästi
ylös-alas vitoo,
saran päässä pulleana
seisoo ohrasäkki.
Paavo, pojanpoika, siinä
tammaansa jo sitoo.
Kirriäinen taivahalla
kiirii kiitoksineen.
Jalan alta musta multa
lämpimänä uhoo.
Vaari nostaa katsehensa
myöskin taivaan sineen:
– Luojan nimeen touon teen,
suo, ettei halla tuhoo.
– Suokoon Herra sadetta
ja suokoon Herra poutaa,
että täyttyis riihen parret
kultasitomista.
Maltahia syksyn aikaan
muori panna joutaa...
Tamma, noh, käy vaolles,
ei siinä vilkumista...
– Siitä sitten joulusahdit
saadaan omat, oivat...
On se muori kultainen,
sen vielä jalka jaksaa.
Muistan vielä, kuinka ennen,
koska pillit soivat...
en ma silloin katsonutkaan,
minkä kihlat maksaa...
Vaari kylvää, sitkainta
vetää västäräkki,
Paavon tamman äes tarttuu
jyrkän mäen rintaan...
täyttyy pelto, tyhjentyypi
kallis ohrasäkki,
kirriäinen taivahalta
putoo pellon pintaan.
Lauloi siinä kevään virren,
yhtyi siihen vaari,
otti lakin päästänsä
ja sormet yhteen liitti.
Seijastui niin selkeänä
vaarin elon kaari,
että Luojaa muistaissansa
muorinkin hän kiitti.


Lähde: Eerola, Eero 1936: Maan virsiä: runoja. K. J. Gummerus Osakeyhtiö, Jyväskylä.