Illalla uneksin kerta

Illalla uneksin kerta. Kirjoittanut Kössi Kaatra

Illalla uneksin kerta,

hautoelin haavehia

takkavalkean valossa,

eessä roihun riutuvaisen.

Ylleni hämärä hiipi,

varjoja vaelteleikse.

Oli mulla polven päällä

tyttö pieni, puhdas pulmu,

kirkas, kaunis katsannolta,

hipiältä hieno, raitis,

asuja elämän aamun,

päivän koiton, lämmön lapsi.

Tyttönen kätensä kierti,

käsivaret hennot, valkeet

kahlehiksi kaulanani,

sitaisi suloisen solmun,

painoi päänsä povelleni,

katsett’ etsi katseellansa.

Himmeni takassa huike,

tulen tuike sammui, riutui;

puut oli palaneet poroksi;

tuolta täältä tuhkan alta

hiukan puunti pieni hiili.

Syttyipä sydämeheni,

pulpahti povehen mulle

uusi aatos, aivan outo,

haave herkkä ja valoinen,

jota ma tajusin tuskin,

en ees’ puolta ymmärtänyt –

niin se oli outo, kumma

ilmestys imehtivälle,

mielikarvaan kantajalle

vaivassa väettömässä.

Hälveni surujen summa

omantunnon tuska, polte;

ehjänä sydän sykähti;

veren kierto talttui, tyyntyi.

Olinko unessa, vaiko

valvehilla? Tuot’ en tiennyt.

Tuosta tunsin, kuinka kasvoi

rauha, riemu rinnassani,

tunsin tuulen henkäyksen,

kesäisen ihanan ilman

ottavan olemukseni,

kokonansa, kaikkinensa;

kukkaset yleni, kasvoi,

kedon korut keinueli

tuossa ihan itsestänsä

ilmassa, iloitakseni;

lauloi linnut, luomakunnan

kaikki kantelot kajahti.

Kuulin laineen loiskinata,

rantahiekan helskytystä,

kahiloiden kumman laulun.

Kuulin korpien kohinan

sekä vuorten suuret äänet,

erämaiden ennustukset.

Kaikki, kaikki kuulin tunsin

riemussa rajattomassa,

ilossa iki-hyvässä.

Itse mä kedolla kuljin,

astelin alankomaita

kera tyttösen korean,

sinipiian sievänlaisen,

soitossa suvisen päivän,

illan viileän ilossa.

Suuri ja suloinen rauha,

rinnan rauha, onnen huomen

oli mun osaksi tullut,

tullut mulle, tuiretulle.

Havauduin haavehesta,

hurmauksesta heräsin.

Polvelt’ oli poissa tyttö

paennut povelta pulmu.

Takka tumma niinkuin yöhyt,

pirttikin pimeä aivan.

Kuitenkin unikuvista,

kukkasista kauno-haaveen

jotakin jälelle säästyi

iloksi elon ikävän:

Usko, luottamus unihin,

hartauteen haavehien!

Lähde: Lindström, Kössi 1904: Elämästä: runoja. Tampere.